Sivut

torstai 20. toukokuuta 2010

Luokkaretki

Olen ollut kaksi päivää koulusta pois kun on ollut kuumetta ja kurkku tosi kipeä, eli eipä olla tehty Fannin kanssa oikeastaan mitään, ei edes sisällä :(

Ja huomenaamuna lähden meidän luokan kanssa luokkaretkelle viikoksi Norjaan mutta, hyvin se Fanni täällä tietysti pärjää ;) :D Tänään jos ehkä pystyis tekemään esineilamaisujälkiharjoituksi aja eteentulemista :)
Pitäisi kyl viel pakatakkin kauheasti kaikkea.....mutta kyllähän Fannille aina aikaa riittää ;)

tiistai 18. toukokuuta 2010

Mätsärissä

Maanantai iltana oltiin siis mätsärissä. Ilmoittauduttiin Juniori Handleriin ja isoihin koiriin.
JH kehä alkoi melkei heti meidän sinne mennessä, enkä edes tiennyt että kumpi kehä se oli, isojen kehä vai JH kehä. Kehän jälkeen vasta tajusin että se olikin se JH kehä.
Eli JH kehässä ei sijoituttu. Fanni hiukan vähänväliä sanoin muutaman kirosanan takanatulevalle koiralle, jonka perusteella tuomari antoi Fannille lohdutuspalkinnon ja "lähtöpassit" kahden muun koirakon kanssa.

Yritin Fannia parhaani mukaan viilentää paahtavassa auringossa tarjoamalla sille 1,5 litran juomapullon suusta suoraa juomista ja heittämällä myös mahaan hiukan vettä. Harjasin Fannia ja pyyhin sitä kostealla rätillä, jolloin Fanni kiilsikin kilpaa auringon kanssa ;)

Isojen kehä alkoi kaksinarvosteluilla mutta, Fannin kehässä oli kolme koiraa, koska koirakot ei menneet tasan. Fanni ja se toinen koira saivat punaiset nauhat mutta, kolmas koira, sellainen rotikka sai sinisen nauhan. Fanni ravasi tosi kauniisti ja antoi hampaat katsoa tosi nätisti ja vielä seisoikin tosi nätisti :)
Seuraavaksi oli meillä luvassa punaisten ryhmäkehä jossa oli paljon koiria, ja siitä huolimattakaan Fanni ei nyt rähissyt yhtään kellekkään. Tuomari siitä pudotteli koiria ja lopuksi ei ollut kuin kaksi muuta koirakkoa ja me, ja meidät ohjattiin ykköspallille :D
Eli isojen koirien ryhmä oltiin voitettu mutta, BEST IN kehä oli käymättä vielä. Siellä taisi olla vielä enemmän koiria ja koirat pistettiin juoksemaan juoksunopeuden perusteella. Tuomari sanoi: "Iso bokseri menee sakemannin perään, pikkubokseri menee ison bokserin perään ja pikku samojedi menee pikku bokserin perään jne." Eli me juostiin sakemannin perässä ja meidän kintereillä juoksi viikkoa vaille 8 kk Api bokserinarttu.

BEST IN kehässä peräti kolme eri tuomaria kävi kaikkia koiria kopeloimassa ja tarkistamassa hampaat ja Fanni oli taas nätisti. Meitä juoksutettiin BEST IN kehässä ja muissakin kehissäkin todella monta kertaa kehää ympäri ja olin iloinen että Fanni juoksi niinkin virkeästi niin kuumassa säässä! :D BEST IN kehässä ei enään sitten sijoituttu mutta oli melkein yhtä mukavaa kun se Api bokseri voitti koko näyttelyn eli oli BIS1!! ;D

Mä tunnen sen Apin omsitajat kun niiden tyttö on ollut samalla luokalla kun minun isoveljeni. Ja kerran kun äiti oli Fannin kanssa lenkillä tuolla harjulla ja Fanni oli vapaana, niin Fanni jäi leikkimään joidenkin ukkojen kanssa sinne ja äiti luuli että se tulee perässä. Mutta Fanni olikin vähän eksynyt äitistä ja lopuksi se tuli äidin ja sen tulojälkiä haistaen kotia sieltä mutta, se oli silti ennen äitiä kotona. Sieltä oli meille matkaa n.9 km. Niin ton Apin omistaja soitti mun isoveljelle mut mun isoveli oli Sveitsissä niin se anto meidän kotinumeron ja mää vastasin puhelimeen, ja se nainen kysy että onko Fanni hukassa kun se täällä harjulla nenä maassa juoksee :) Sit se soitti viel illalla et onko se varmasti löydetty :) Niillä itsellä on tällähetkellä kolme bokseria: Fannin ikäinen Feta, sit sellanen Aino ja toi Api :) Ne muisti Fannin ja ne kysy et onko sille teetetty pentuja kun se on niin nätti ja hieno :)
Kotiin päästyämme vei Fannin uimaan ja just kun se oli kastellut itsensä niin se meni pyörimään kuivaan hiekkaan eikä antanut putsata itseänsä :)

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Iltapäivä!!

Eli siis oli tarkoitus tehdä illalla lyhyitä jälkiä joissa oltaisiin harjoiteltu esineiden ilmaisua, mutta se tietysti taas jäi mutta pitää olla tyytyväinen että kumminkin sentään aamulla tehtiin tuo jälki.

Se jälki tosiaan jäi koska ensiksi lähdimme äitin ja yhden isosiskoistani kanssa viemään isoveljeäni bussiasemalle kaupunkiin (25 km matkaa) josta se lähti Rukalle. Sitten poikkesimme Prismaan ostamaan iskälle vesuri ja minulle sinne viikon luokkaretkelle Norjaan sadevaatteita. Sieltä tulikin mukaan minulle vuorellinen sadetakki sekä housut ja kahdet caprit.
Kun tulimme sitten kotia niin otin taas Fannista hiukan kuvia ja harjoittelimme eteentuloa. Naksuttimen kanssa oli mukavaa sitä treenata ja olin tosi tyytyväinen muutamaan suoritukseen joissa Fanni tuli istumaan aivan niin lähelle että sen rinta osuin reisiini ja Fannin etujalat olivat minun kenkieni päällä. Eli kun se tuli istumaan eteeni aika kauaksi niin houkutin sitä namilla lähemmäksi jolloin se istuviltaan hivuttautui aina vain lähemmäksi ja lopulta niin lähelle että tosiaan sen jalat olivat minun kenkieni päällä. Ja jokaisesta hivutuksesta lähemmäksi naksautin ja annoin namin. Tätä treenataan huomenna lisää ja silloin sit se esineilmaisu jäki! ;)

Ja sitten puoli kahdeksaksi lähdin äitin kanssa hakemaan isosiskoo juna-asemalta (25 km matkaa) kun se tuli Helsingistä. No siellä odotimme puoli tuntia yli aikaa eikä junaa kuulunut ja lopulta saimme selville että Pendolinon juna oli jälleen levinnyt matkalle ja jouduimme odottamaan puolituntia lisää joten siellä me autossa juna-asemalla osotimme reilun tunnin verran, huoh!

Huomenna olemme ehkä sitten ilmeisesti menossa sinne mätsäriin.

Vihdoinkin!!

Aamulla kun heräsin oli aikas tumma sää ja yöllä oli satanut, ajattelin jo että siihen loppuivat kauniit säät. Mutta jo puolentunnin päästä oli mitä hienoin sää, aurinko paistoi ja lämpötila taas kohosi ylös. Fanni on taas ollut heti aamusta ulkona, mutta käy vähän väliä sisälläkin.

Vein kurkun, vesimeloonin, ruiskaunokin, asterin, ruohosipulin sunmuitten kasvattamieni taimet pihalle ja menin tekemään Fannille metsäjälkeä. Tein sen metsään jossa oli heinää ja kiviä ja kaikkea maastoa , se oli ehkä n. 250 m pitkä ja siinä oli niin laajoja kun ihan 90: nenkin asteen kulmia. Se vanheni n. 15 min, ennen jälkeä menin Fannin kanssa rantaan juottamaan sitä ja kastelin sen selänkin, jotta se pysyisi mahdollisimman viileenä jälkeä ajaessaan.

Jälki meni aikas kivasti, olen erittäin tyytyväinen varsinkin siihen 90 asteen kulmaan jonka Fanni suoritti aivan sika napakasti. Itse en edes huomannut että se kulma tuli jo vastaan, mutta Fanni selviytyi siitä tosi mallikelpoisesti. Kaksi tai kolme kertaa Fanni lähti jäljestä sivulle ja silloin pysähdyin ja jatkoin vasta matkaa kun Fanni oli varmasti löytänyt jäljen uudelleen.
Jäljen lopussa oli kippa puolilleen ryynimakkaraa niin eipä kelvannut tytyölle vaikka yleensä rakastaa ryynimakkaraa. Aamulla Fanni söi kyllä ruokansa tosi maukkaasti, mutta kuumuudesta ilmeisesti johtuen ei jäljen palkinto maistunut. Olin yllättynyt kuinka yllättävänkin hyvin Fanni jäljesti vaikka oli kuuma päivä, välillä oli kyllä ilmassa kuumuudesta johtuvaa kyllästymistä Fannilla, nokka saattoi välillä nousta ja yritti ottaa ilmavainua. Mutta kokonaisuudessaan olen tyytyväinen tämänpäivän jälkeen. Tähän jälkeen en viitsinyt pistää nyt esineitä, me treenataan illemmalla sitten sitä esineiden ilmaisua lyhyemmillä jäljillä.

Tänää en taida tokossa treenata paljoo muuta kun ehkä eteentulemista. Fannihan siis tulee luoksetulostakin suoraa sivulla mutta PK-tokossakin pitää tulla tohon eteen, niin kaippa se olisi kanssa hyvä hioa kuntoon :)

Huomenna olisi tosiaan match show tossa kotikentällä, ja pitää nyt sitten katsoa olenko menossa. Jos menen niin aijon ilmoittautua sekä isoihin koiriin ja voisi sitten huvin vuoksi kokeilla tota Junior Handleriakin. Mutta katotaan nyt.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Pihan raivaamista!!

Tänään sisko tuli herättämään mut 10 min vaille 9 ja mun piti olla 10 min vaille 9 jo tuolla 3 km päässä risteyksessä :D Joo sis yhdeksältä alkoi meidän treenikentän siivoustalkoot ja meidän piti kaverin kanssa olla 10 min vaille 9 jo sovitussa paikassa, mutta ei siinä mitään, lähdin kiiruulla polkemaan minun todella ison haravani kanssa. Niin ja ekaksi päästin tietty Fannin pihalle ja vein sille ruuan. Sanoin vain Fannille että sinä jäät kotia ja niin se jäi eikä lähtenyt minun perään vaikka se olikin pihassa vapaana :)

Siivoustalkoissa oli taas paljon porukkaa ja hyvä henki :D Monet kehuivat minun upeaa haravaa, se on meinaan aikas iso :D Talkoissa oli oikein makkarakeitto ja pulla tarjoilut.

Kun pääsin kotia niin meninpä miltein samantien Fannin seuraksi ulos taas haravoimaan meidän alapihaa, taas oli tosi kuuma ja Fannikin löysi mitä ihmeellisempiä viilennyspaikkoja. Nimittäin yhdessä vaiheessa se nukkui auton alla, sitten se kyllä saattoi yhtäkkiä rotkahtaa vain keskelle pihaa paahtavaan aurinkoon kyljelteen makaamaan. Fanni kovasti ihmetteli sitä ääntä kun mun iskä ja veli kaatoi rannasta puita ja isot koivun ja männyn rotkaleet molskahtivat veteen ;)

Eli Fanni oli taas aamusta iltaan ulkona vapaana, välillä yksin mutta suurimmaksi osaksi pihalla oli kokoajan joku siivoomassa pihaa. Illalla vasta kun alettiin grillaamaan makkaraa niin Fanni tuli meidän kanssa parvekkeelle ja nukkui siinä ja välillä alkoin sitten urista ja haukkua kun jostain kuului ääniä :) Illalla olimme Fannin kanssa saunassa ja sen jälkeen katsoimme telkkarista jääkiekon MM kisoja, valitettavasti leijonat ei ollut jäällä vaan Venäjä-Saksa, ja Venäjä tietysti voitti ;)

Tänään ei taaskaan tehty jälkeä mutta ehkä sitten joko huomen aamuna tai iltana tai sitten päivällä jossei ole kuuma. Eikä tänäänkään kovin paljoo mitään treenailtu vähän otin videoita agilityn kepeistä ja sitten hiukan jotain tokovideota. :D

perjantai 14. toukokuuta 2010

Kuvia ja kuumaa kesäpäivää!!


Tänään heräsin joskus kahdeksalta ja päästin Fannin ulos ja vein sille ruuankin ulos. Heti aamulla näki että päivästä tulisi kaunis ja lämmin ; ) Fanni oli taas kokoajan ulkona vapaana pääasiassa yksin vaikka iskä siinä autotallissa jotain puuhaili. Katsoin ikkunasta ja näin että meille tulee roskisauto ja päällimäinen ajatus oli että Fanni syö sen roskakuskin : b Mutta eipäs syönytkään, eikä mennyt edes sen luokse. Fanni siinä paikoillaan vain jotain urisi ja roskismies sai rauhassa hakea meidän roskiksen ja vastakun mies lähti takaisin auton hytin suuntaan niin Fanni lähti liikkeelle ja ravasti verkkaisesti miehen perässä mutta ei mennyt sen luokse. Joten Fanni oli tosi kiltisti.

Menin Fannin seuraksi ulos haravoimaan meidän nurmikoita, ja kolme tuntia siellä viihdyin välillä kyllä kävin hiukan juomassa ja otin Fannista kuvia ja pyyhin ikkunalautoja ja lipputankoa ; D Fanni nyt siinä vain nukkui auringossa ja laahusti eteenpäin kuumassa säässä, yhdessä vaiheessa se katosi johonkin ja hetkenpäästä se tuli jonkin vanhan likaisen luun kanssa takaisin : )
Sitten kävimme vähän rannassa, Fanni ei mennyt uimaan kun oli aika kova aallokko mutta minä siinä kahlasin vähänmatkaa ja mietin mikä päivä menisin uimaan. Pitäsisi Fannille ostaa ne pelastusliivit nyt jotta voisin uittaa sitä kesällä, kun rauhallinen uiminen tekisi varmasti hyvää Fannin selälle.

Illemmalla kun ilma hieman viilenee ajattelin tehdä Fannille metsäjäljen. Tänään tuli myös otettuu kuvia joita lisäilen tuonne kuvagalleriaan.
Eilen illalla sorsapariskunta tuli taas ja naaras meinasi änkeä jo sisälle : ) Fanni oli vapaana minun kanssa siinä pihassa ja Fanni ja sorsat söivät melkein vieretysten siinä iltaruokaansa : D Fanni ei ole sorsista sen kummemmin kiinnostunut mitä nyt vähän on närkästynyt kun syötän niitä enkä häntä, ja sorsat taas eivät enään paljoakaan oudoksu edes Fannin "bokserimaisia ääniä" : b

Huomenna heti aamulla lähden meidän treenikentän siivoustalkoisiin ; )

Ensi perjantaina lähden luokkani kanssa Norjaan viikoksi ja kun tulen niin viikon päästä on sekä siskoni että veljeni yhteiset ylioppilas juhlat ja Fanni taas saa hirmuisesti rapsutuksia : D

torstai 13. toukokuuta 2010

Kyllä se kesä taitaa tulla! ;)

Eilen oli tosiaan tosi kuuma lenkkeilypäivä! Oli +20 astetta ja aurinko paistoi siniseltä taivaalta tosi kuumasti. Cool Oltiin Fannin kanssa n. 7 km lenkillä mikä ei tietenkään ollut kovinkaan järkevää kun Fanni on tumma, sillä on lyhyt kuono ja sillä on lyhyt karva mikä kaikki edistää lämpöhalvauksen saamista. Jossain vaiheessa Fannilla oli niin tukalan kuuma että hyvä kun jaksoi kävellä, minä nyt jaksoin suhthyvin kun T-paidalla ja shortseilla olin liikenteessä. Sitten ehkä puoltakilometriä ennen kotoa poikkesimme rantaan jossa heittelin Fannille leipää järveen, ja Fannihan ui innoissaan niiden perässä. Se ranta oli hauska kun se maa jyrkkeni tasaisesti, vaikka vesi onkin noussut aivan hirveesti. Kun meidän omassa rannassa kun on vesi noussut sinne rantapenkereen yli niin Fannikin pulahtaa heti askeleen otettua kamalan syvälle veteen.....Undecided

Koko eilisen päivän Fanni on maannut auringossa ulkona. Kun lähdin aamulla kouluun jätin Fannin hihnaan pihalle minkä se oli saanut poikki ja oli päässyt riehumaan Iltalehden toimittajien kanssa jotka oli meillä vierailulla. No sitten kun tulin kotia päästin Fannin pihalle jossa se nukkui vapaana siihen asti kunnes lähdettiin lenkille. Lenkiltä kun tultiin niin se jäi taas pihalle ja illan se oli meidän parvekkeella.

Nyt aamulla päästin Fannin heti ulos ja vein sille sinne ruuankin jonka syötyään se pyysi heti sisälle, ja nyt se nukkuu täällä sisällä. Aamulla oli taas ihana auringon paiste mutta nyt alkoi pilviä tulemaan ja kohta varmaan sataakin.

Fanni on saanut muuten uusia kavereita, nimittäin sorsia. Sinisorsa pariskunta on käynyt meidän eupihalla kolmena iltana peräkkäin melkein samaan kellonlyömään. Se naispuolinen sorsa on tosi kesy ja tulee ottamaan ihan kädestä ruokaa ja kun hakee sisältä lisää ruokaa niin se tulee jo piharappusille vastaan kaula pitkällä kerjäämään Yell Miespuolinen sorsa on vähän arempi mutta sekin antaa tulla n. 3 metrin päähän itsestään. Ja Fanni on todella kiltti niitä kohtaan, edellisiltanakin se oli vapaana minun kanssa pihassa kun sorsat tuli ja menin ruokkimaan niitä ja Fanni siinä kiltisti katsoi vieressä vapaana kun sorsat otti minulta ruokaa....on tuo sit kiltti tuo minun koira Wink Tongue out

Eilen tuli lenkillä hevonenkin vastaan eikä Fanni sanonut mitään, katsoi vain kiltisti minun vieressä sitä isoa eläintä. Wink

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Kaikenlaista!!

Fannille aloitettiin kolme päivää sitten matokuuri. Ensinmäisenä iltana kun piti antaa kaksi ja puol aika isoa tabletti niin voi herranjestas sentään.......Pistin yhden neljäsosien grillimakkaroitten sisään aina puolikkaan tabletin ja aina kyllä makkara upposi erinomaisesti mutta aina kun raotti poskea niin sinne se oli hamsrannut kaikki tabletit, Huoh! No lopulta pitkän uurastuksen jälkeen sain väkisin kurkkuun työntämällä tabletit alas ja odotin "kauhulla" seuraavaa iltaa. Siskoni ehdotti että upottaisin tabletin aina sellaiseen voinokareeseen ja pyörittäisin sen sokerissa sillei siskoni oli ainakin saanut meidän entiset rotikat syömään matolääkkeen. No seuraavana iltana upotin sitten tabletit kunnon voihin ja kieritin ne sokerissa, ja kas kumma nehän upposi aivan kädestä antamalla koiran suuhun....Vouuu! :D Tuo onkin oikein mainio niksi, kantsii koklata!! ;)

No nyt on jo matokuuri syöty ja juoksutkin puolentoistaviikon päästä ohi :)
Jälkeä olen tehnyt vain kerran viimekertaisen kirjoituksen jälkeen ja silloin harjoittelin taas sitä "esineiden ilmaisua". Fanni jäljesti hyvin tarkasti mutta esineisiin se ei ottanut "kontaktia ja jouduin aina Fannia hieman himmaamaan esineiden kohdalla jotta sain sen maahan niiden kohdalla. Tokoakaan emme ole pahemmin olleet kun koulutuksiinkaan ei olla päästy kun on nuo juoksut. Toista möllitokoa en ole löytänyt kun tuo yksi möllitoko meni ohi juoksujen takia.

Eilen lähdimme äidin ja kahden siskoni kanssa Poriin tai oikeastaan Porin lähelle Kokemäelle mummolaan. Fannia ei nyt voinut tietenkään juoksujen takia ottaa mukaan eikä muutenkaan olisi ollut järkevää ottaa sitä mukaan kun matkan varrella ja Porissa pysähdyimme ja menimme vähäksiaikaa shoppaamaan ;) Matkaan tarttui yhdestä eläinkaupasta kiristävä ketjupanta ja kiristävä nahkapanta (kerrankin oikean kokoiset) ;) Myyjä oli todella mukava ja juttelin sen kanssa pitkät pätkät ja sen avulla sain Fannille sitten juuri sopivankokoiset pannat! :D Meinasin sieltä ostaa Fannille jälkivaljaatkin mutta se oli melko pieni kauppa eikä siellä näyttänyt olevan kuin huskyvaljaita ja joitakin nahkaisia lenkkivaljaita.
Kesällä menen isosiskoni ja tietysti Fannin kanssa mummollaan vähäksi aikaa ns. "kesätöihin" ;) Poimimme mansikoita ja autamme mummoa siellä.

Meinasin ilmoittaa Fannin ihan huvinvuoksi Tuurin Miljoonakoiranäyttelyyn, viimeinen ilm. päivä olisi muistaakseni maanantaina......täytyy miettiä..?.. Mutta Tampereen boksereiden Klubiesger näyttelyyn olisi tosi kiva mennä, ja sinne aijonkin ilmoittautua. Siellä on sellainen "turistiluokka" jossa on esim. kivesvikaiset ja värivirheelliset bokserit niin ajattelin että kun Fannilla on tuo mutkahäntä niin jospa se siellä voisi vaikka menestyäkkin ;)

tiistai 4. toukokuuta 2010

Mahtavaa jälkeä!!

Tänään tein Fannille metsäjäljen. Ajattelin tehdä lyhyen jotta se varmasti onnistuisi alusta loppuun asti eikä se ollutkaan kuin n. 250 metriä pitkä, ja onnistuipahan se hyvinkin ;)
Se alkoi melkein meidän rannasta ja se poikkesi hiukan metsässä jonka jälkeen se meni heinikkoon ja sieltä sitten tasaiseen "mutamaastoon". Fannin jäljestys parani jälleen loppuun päin. Alussa taas hiukan jäljen hakemista josta se parantui loppuun mentäessä todella tarkkaan jäljestykseen, Jess! Olin Fannin tosi tyytyväinen, vielä en ole muuttanut jäljen teko tavalliseksi kävelyksi vaan yrtitän hiukan vielä rikkoa maata kävellessäni.

Seuraavaksi
tein kaksi n. 80 metrin pitkää suoraa jälkeä tasaiseen maastoon ja pistin kumpaankin jälkeen 3 erillaista esinettä joiden kohdalla käskin Fannin maahan. Ensinmäisessä jäljessä oli muistaakseni hanska, pallo ja joku muu. Fanni pysähtyi pariksi sekunniksi juuri sopivasti jokaisen esineen luo jotta kerkesin käskemään Fannin maahan ja nopeasti Fanni menikin. Palkkasin Fannin ja kehotin sitä jatkamaan jälkeä. Tähän suoritukseen olin tosi tyytyväinen! Toisella jäljellä oli huivi, kakkapussi ja lelu ja taas käskin Fannin maahan niiden kohdalla ja olin tähänkin suoritukseen todella tyytyväinen.

Eli
näin nopeasti katsottuna näyttäisi että nämä jäljellä olevien esineiden ilmaisu olisi melko helppo opetus Fannille ja toivotaan että ehkä viimeistään jo kesälomaan mennessä Fanni osaisi jo ilman kehotusta mennä esineeseen törmättyä mennä nopeasti maahan. ;D

Lopuksi hiukan seuraamista, ja oli kyllä niin mieluinen palkka Fannille että oli aivan mahtavaa suoriutumista. Olin seuraamisen käännöksiä ja maahan menoja ja Fanni oli todella pirtsakka ja katsekontakti oli katkeamatonta. Maahan meno oli todella nopeaa!
Ja luoksetuloissa Fanni oikein hyppäsi ja kääntyi ilmassa sivulleni istumaan! :D
Sitten vielä olimme hiukan pujottelua 8 kepillä. Fanni meni niin kovaa että kepit vain lenteli! :D Tosi nopeata kyllä meni :)

Verijälkeä!

Eilen olimme verijälkeä niin että kaadoin siis ihan pullosta verivanaa metsään. Jälki oli ehkä vaan n.200 m pitkä enkä antanut sen vanhentua yhtään. Olin merkannut jäljen pyykkipojilla. Ihan alussa meinasin jo heittää hanskat tiskiin kun Fanni näytti siltä että se varmasti tiesi mistä jälki meni mutta ei vaan minun kiusakseni viitsinyt sitä mennä. Fanni oli aivan hakuteillä ehkä n.20 m ja sitten kun oltiin ylitetty tie niin se meni aivan suoraa minun merkattua jälkeä eikä oikeastaan missään vaiheessa astunut harhaan. :)

Nyt ajattelin ostaa marketista verta (kun tähän asti olen käyttänyt koirien jauhelihasta irronnutta verta jonka olen laimentanut isoon määrään vettä.) Ja aijon nyt alkaa tekemään sitä ihan oikein siis sillä vereen kostutetulla sienellä jota vedetään perässä. Ja nyt pitäisi keksiä jotain "riistaa" loppuun. Tähän asti kun on ollut yleensä vain joko turvotettuja papanoita, kissan säilykeruokaa tai jotain muuta, makkaraa tai jotain. Kyllä se tästä lähtee ;)

Eilen otimme myös kuvia joita tulen jossain vaiheessa lisäämään tänne blogiin! :)
Nyt kun emme pääse torstaina sinne möllitokoon Fannin juoksujen takia niin olen yrittänyt löytää jotain muuta möllitokoa tältä lähistöltä, mutta ei ole vielä tärpännyt............
Tänään tuli myös VipStorelta tilatut tavarat eli siis puolikuristava nahkapanta ja kuristava ketjupanta sekä erillaisia puruluita. Puruluut olivat Fannin mielestä aivan vastustamattomia mutta puolikuristava nahkapanta oli liian iso ja ketjupanta taas oli ihan hirveän pieni, ei mahdu edes kaulaan ;(
No mutta toivotaan hyvää ja aurinkoista kesää!! :D