Sivut

tiistai 21. syyskuuta 2010

Tokoa treeneissä!

Maanantaina oltiin taas joukkotreeneissä, ajattelin siitä taas tulevan täys katastrofi mutta, se olikin aivan jotain muuta. Pitkästä aikaa Fanni aluksi alkoi rähjätä kaverinsa innoittamana viereiselle koiralle mutta, sain sen silti hallintaan.

Olimme luoksepäästävyyttä niin että, olimme ringissä ja kouluttaja oli keskellä, kävelimme vuorotellen kouluttajan luo, pysähdyimme ja koira istumaan ja kättelimme kouluttajaa. Fannilla meni hyvin, ei reakoinut mitenkään kättelyyn.

Seuraavaksi oli luvassa luoksetuloa siten että, kaikki sen ryhmän ihmiset (n. 8 kpl) jättivät koiransa aitaan kiinni ja yksi kerrallaa otettiin luoksetulo "ihmismuurin" läpi. Jätin Fannin istumaan ja noin. 20 m päästä kutsuin Fannin luokse ja palkkasin pelkästä luoksetulosta, en pyytänyt loppuasentoa. Fanni ei huomioinut millään lailla ihmisiä vaan juoksi vauhdilla suoraan minun luokseni. Vähän se kyllä innostui aidassa kiinni ollessaan ja vieruskaverinsa kanssa siellä piti välillä jotain showta :)

Perusasentoakin treenailtiin ja kouluttaja kävi katsomassa kaikkien luona tätä. Fanni meni tosi hyvin ja innokkaasti kiepsahtaen sivulle mutta, kouluttajalta moitteita sainkin minä liiallisesta yläkropan venkslaamisesta. Toinen oli jo hillitympää venkslaamista :)

Sitten olimme ringissä jossa piti peräkanaa kulkea kouluttajan ohjeiden mukaan:"Liike seis" "Täyskäännös". Sidoin hihnan vyötäisille joka olikin hyvä, jolloin jäi kaksi kättä innostamaan koiraa seuraamaan ja pitämään huomion minussa. Juuri tälläinen ringissä seuraaminen on ollut Fannille aina jotenkin aika haastavaa, kun takana ja edessä liikkuu kokoajan koiria ja pitäisi kumpaankin suuntaan tarkkailla. Mutta eipä häirinnyt tällä kerralla Fannia tuo liike. Oli todella motivoitunutta, eikä juuri kertaakaan vilkuillu taakseensa, katsekontakti oli hyvä ja melko tiivistä seuraamista. Meille olisi tietenkin riittänyt lyhyempi pätkä sillä vaikka kauan Fanni jaksoi niin loppu puolen seuraamisessa huomasi koiran jo vähän kuumeneman vaikka yritin sitä mahollisuuksien mukaan vapauttaa välillä. Kokonaisuudessaan olen tyytyväinen.

Väliaikoina treenasimme Fannin kanssa liikkeestä maahanmenoa ja seisomista ja käännöksiä. Lisäksi leikittiin vähän väliä lyhyitä motivaatioleikkejä ja Fanni sai olla irti kun vähän temppuiltiin: jalkojen läpi pujottelua kävelyssä, tassujen npstelua, hyppyjä, jalkojenvälissä kävelyä ja jne. Fanni kyllä tykkää tosi paljon tehä temppuja ja ne ovatkin joskus hyviä palkkauksia.

Tänään lenkillä ollessamma Fanni sai olla vapaana ja totteli hyvin kutsuja taas, vaikka autojakin meni (Fanni kun on vähän autojen perään) Paluumatkalla oli koira mennyt meidän tiellä ja Fanni sai jonkun hajun eikä tullut kutsusta luokse: Oli sellanen ilme että "No meniskö....no emmä tiiä, no meniskö, no en mä mee" Lopulta kun neiti suvaitsi saapua niin en sitä palkannut mutten tietenkään sen kummemmin rangaissutkaan. Se veti hihnassa kun edellä oli mennyt koira joten kiedoin hihnan vyötäisille ja tein äkkikäännöksiä taakse, sivuille ja tiesminne, varoittamatta Fannia. Fanni raukka joutui olla todella skarppina että pysyi perässä ja jo vähän väsyi kunnes ei enään jaksanut ja käveli lauhkeana kuin lammas siinä vieressä vaikka oli herkulliset tuoksut edessä. Edessäpäin näin siskoni tulevan (lenkille menossa) ja tein tuota samaa harjoitusta, toimi tosi hyvin, palkkasin aina kun käveli nätisti. Siskot hiukan nauro ja kysy "Etkö osaa päättää mihin suuntaan menette?" ;)

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Päivitystä viikosta

Viimeviikonloppuna pesin Fannin. Alku aikoina kun Fanni oli sellanen että sai tapella että tuli suihkuun. Nyt tulee ihan käskyllä sinne, ilme kertoo silti kysymyksen: "Onko pakko?" mutta korvat luimussa seisoa tököttää ja kestää pesun. Ja sen jälkeen kuivaus on ihan parasta, pyyhkeen alla on kiva tuhista ja röhistä tyytyväisenä.

Ollaan tehty jälkeä sekä metsään että naapurin pelloille. Tosi tyytyväinen olen, kaikki jäljet mitä ollaan tehty nyt lähiaikoina, on onnistunut melko hyvin. Vauhti on tietenkiin edelleen pikkasen liian kova mutta, silti se vaan menee tarkasti. Esineiden ilmaisussa on sama ilme kun pesussa: "Onko pakko?" Kauhea kiire kun olisi vain jatkaa jäljestystä mutta, pienen pakotuksen alla menee silti maahan, yritän siinä sivussa silti pitää ilmaisun mukavana juttuna. Nyt olenkin jättänyt aina esineen päälle kokkareen kissansäilykettä, jonka ansiosta ainakin pysähtyy esineelle, jolloin kerkeen sitä houkutella maahan.
Perjantaina tein pitkän jäljen ihan litimärkään peltoon. Meni taas tavanomaista vauhtiansa mutta, tarkasti silti. Esineellä ei huomannut edes kissanruoka kokkaretta ja ois purjehtinut ohi mutta, annoin hihnalla vähän painetta niin huomattuaan söi namin ja meni maahan märkään peltoon. Jälki ylitti meidän entisen viikon vanhan jäljen, sen lähettyvillä Fanni teki pienen koukkauksen sivuun mutta palasi silti omatoimisesti takaisin jäljelle.

Tokoa ollaan tahkottu joukkotreeneissä ja sillointällöin lenkillä ja kotona. Treeneissä toimii minun kanssa kahden kesken hyvin mutta, kun pitäisi kouluttajalle näyttää niin ei Fannia oikein kiinnostakkaan :/
Kotona ollaan kyllä treenattu nyt kulmia eri suuntiin niinkuin treeneissäkin, ne sujuu ihan hyvin, ja olen ottanut sellaiseen vihjeen ennen käännöksiä ja pysähdyksiä että, vauhti hidastuu hitusen ennen tapahtumaa.
Piti siis mennä tänä syksynä käymässä kokeessakin mutta, kokeet loppu kesken :S
Lauantaina matkattiin Poriin mummolaankin, kerättiin omenoita monta puolikasta jätesäkkiä ja luumuja. poikettiin taas myös sukulaisella jolla on yliutelias kissa joka vaani Fanni joka nurkan takaa :D

lauantai 11. syyskuuta 2010

Koirakaveri

Meidän lauantai-päivää saapui piristämään siskojen kaverin 1 vuotias kultainennoutajauros Jerry. Jerryn mamma ja pappa sekä minun siskot lähtivät katsomaan pesistä ja Jerry saapui tosiaan meille hoitoon.

Fanni ja Jerry tapasivat ensinmäistä kertaa tänään. Hienosti Fanni otti Jerryn jopa omaan kotiinsakkin. Jerry oli melkoinen höseltäjä/energiapakkaus ja ennenkaikkea vedenpitävä vesipeto! Jerry kävikin monia monia kertoja meidän rannassa uimassa ja se hyppi ja pomppi ja lässähti jopa mahalleen järveen ja tunki pään veteen monia kertoja niin että vain vaalea päälaki hiukan pilkisti pinnalle :0

Kävin koirien kanssa vastapään metsässä samoilemassa ja koirat riehuivatkin keskenään kuin päättömät kanat, Fannikin innostui oikein toenteolla. Vartti kerettiin olla sisällä kunnes J. alkoi jo vikisemään että "Pihalle, pihalle!". Jerry olikin aivan innoissaan kun sai kokopäivän olla aivan irrallaan, juosta ja touhuttaa ihan miten itselystäs kun asuu oikeasti kerrostalossa kaupungissa.
Kävin viel J.n ja F.n kanssa pienellä lenkillä jolloin pidin ekaa kertaa Jerryä hihnassa. Meni kyllä yllättävän hyvin ja Fannikaan ei pomottanut turhaan.

Illemmalla lähdettiin vielä äidin ja koirien kanssa 7 km lenkille, jossa koirat sai taas olla irrallaan yli puolet. Jerry-poika väsähtikin melkein, mutta silti se vielä kotonakin touhutti edelleen ja seurasi minua kuin varjo. Taisi olla jo mammaa ja pappaakin ikävä kun pari kertaa vikisikin hiljaa. Se tuli vain aina istumaan ihan eteen ja tuijotti suoraan silmiin kuin sanoakseen jotakin mutta en tiedä mitä ?:/
Ruokailukin meni hyvin muurin eri puolilla, kummatkin söivät vain omat ruokansa (Fanni nyt reippaammin peläten J.n syövän sen)
Lopulta jo illan hämärtyneenä matkailaiset palailivat ja kaappasivat Jerryn autoon. Jerry vikisikin innoissaan nähdessään pääsevänsö kotiin lepäämään.

perjantai 10. syyskuuta 2010

Jälkeä ja tokoa!

Ollaan käyty ohjatuissa tokoissa ja olen kyllä todella huomannut että Fanni on jättänyt noi rähinät kentän ulkopuolelle suurimmaksosaks, kerran kun kieltää niin se riittää!
Ollaan taas tehty jälkeäkin useammin. Tän viikon alkupuolella tehtiin kaks n. 300 m jälkeät metsään. Kummatkin ylittivät hiekkatien mistä oli mennyt jäljen päältäkin jo pari autoa. Maasto oli vaihtelevaa ja kummassakin myös melko ison ojan ylitys. Jäljestys on tosi tarkkaa, vauhti aikak kova mutta, jäljellä silti pysyy kokoajan.
Keskellä oli molemmissa yksi esine ja pysähtyy kyllä hetkeks mutta, on niin kova hinku jatkaa matkaa, edessä kun on niin herkullisia tuoksuja....Siihen hanakasta käskystä maahan ja palkkausta monta kertaa ja vasta luvan saatua jatkaa jälkeä. En ollut taas merkannut jälkiä mitenkään joten luotin vain Fannin nenään ja perille päästiin kyllä.

Esineen luo pitää kyllä pistää nameja jotta siigen pysähtyy ja kerkeen luokse ja käskemään maahan.

Toko sujuu hyvin. Varsinkin toko-hyppyyn olen tyytyäinen, olemme muutamia kertoja sitä hionut niin että palkka tulee heti esteen taakse ettei kierrä ja nyt kun ollaan kokeiltu ilman apuja hyppyä niin ne on mennytkin tosi mallikkaasti. Käskystä hyppää perusasennosta ja kun huuta heti "hyppy" käskyn jälkeen "paikka" niin pysähtyy hanakasti esteen taakse. Seuraamisen tiiviys on taas hiukan lipsunut mutta, on silti vieläkin parempaa kuin ennen kesän imuttamisseuraamisharjoituksia :)

Tänään oltiin illalla naapurilla kylässä ja tein Fannille n. 150 m pitkän jäljen pellolle. Keskellä taas esine ja nyt pistin myös namia esineen päälle. Jäljesti taas aika rivakkaa tahtia mutta tarkasti, yhdessä mutkassa hukkasi jäljen mutta, palasi omatoimisesti takas ja löysi uudestaan jäljen ja jatkoi. Esineen kohdalla tietenkin pysähtyi syömään ja kun pääsin luokse niin kehotin maahan. Lopussa kiitos taas seisoi ja siellähän seisoi kissan ruoka :)

Sitten oltiin vähän tokoa ja olen kyllä tosi tyytyväinen. Tosi motivoitunutta ja tarkkaa touhua oli. Seurasi tosi kivasti ja käännökset vasempaan teki rivakasti, joissain kulmissa hieman kompuroi. Maahan menot meni melko hyvn kanssa ja liikkeestä seisominen kivan hanakka kanssa. Luoksetulot tosi energisiä ja vaihdikkaita ja hienosti suoraan oikealle paikalle sivulle. (Nyt tokokisoja varten tulee suoraan sivulle vaikka opetin sille eteentulmisen)

Huomenna tulee tuttavien 1 vuotias kultainennoutajauros Jerry meille hoitoon ja saa nähdä onko vielä sunnuntainkin. Kiva tietää miten Fanni suhtautuu vieraaseen koiraan talossansa :S

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Päivityksiä

Koulun alkamisen myötä ei olla keritty niin hirveästi tokoa treenata lähipäivinä. Lenkeillä ollaan kierretty päivittäin ja olen yrittänyt Fannia myös aktivoida kaikenmaailman aktivointileluilla jotta olisi edes jotain tekemistä sillä välin kun esim. teen läksyjä.

Huomenna on taas koirakoulu ja saa nähdä ilmoittaudutaanko Jyväskylän viralliseen tokokokeeseen. Pahin pelko on se ettei koira tee Mitään! Jos se vaikka vain haahuilee eikä kuuntele yhtään :S No mutta saadaanpahan olla koko kokeen pellejä, hahaa :D

Tänään olisi tarkoitus pitkästä aikaa tehdä taas jälki tuohon metsään. Viikonloppuina jos kerkeisi paikkaamaan viikkojen menetettyjä tunteja mutta kun tänä viikonloppukin meni sairastaessa flunssaa :/ No mutta eihän se koulukaan vie päivästä kuin ison murto-osan ja vielä kun valoakin riittää hiukan niin vielä kerkee puuhastella :)