Sivut

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Kävelevä nakki

Aamulla oltiin parvekkeella ja todella ihmeteltiin kun serkut tuli asuntovaunulla ja vene perässä ja kello 10!! :O Eilen niiden piti tulla jo mutta, ne myöhästy ja se että olivat niin aikaisin päässeet lähtemään oli ihan VOU! :O ;D

Pave cavalierikin tulla touhutti ja Fanni hiasteli kiltisti mutta Pave on jo 10 v, kuuro ja sydävnikanen niin alko Fannille sit äyskimään mutta, Fanni ei ollut moksiskaan :D
Lähdettiin sit päivällä hakemaan veljeä Lahdesta armeijasta. Ei keretty alkusuunnitelmien mukaan siltikään poiketa oikeestaan kauppioihin kun veli pääsikin odotettua aijemmin.

Iskä ja iskän siskon mies istuivat tienvierssä ja Fanni siinä vapaana vieressä ja yhtäkkiä se oli ampassu johkin ja palas hetken päästä takas ja sieltä tuli meijän tielle rakentaneet minun edellinen opettaja tyttärensä kääpoiömäyräkoiransa ja jonkun toisen miehen kanssa ja Fanni oli kuulemma mennyt heti (kuuleman mukaan yritti syödä sen) :) mutta iskä komensi Fannin pois ja se olikin lähtenyt ja sen jälkeen ei ollutkaan hetkeen ollut näkyvillä kun iskä viel puhu sen miehen kanssa siinä mein pihan kohalla.

Olemme sitten vaan syöneet ja oli veli ja sen perhe, nainen ja 1 ja 3 vuotiaat lapset, Fanni taas vähän urisi niille jossain.
Katsellaan jos vielä mentäis treenaamaan seuraamista!

Koneesta loppu akku kun olin sen kaa parvekkeella ja se sammu ja luulin blogitekstin hävinnee mut se olikin tallessa täällä toisella käyttäjällä, joten täs se on ;)

torstai 29. heinäkuuta 2010

Savua savua

Tänään meillä jo näky Venäjän metsäpalosta peräsin olevaa savua. Helsingissä on kuvista päätellen tosi sameata ja siellä haiseekin tosi voimakkaasti savu. Meillä näkyy pientä sakueutta siellä täällä ja haisee savu. Toivottavasti sen pahemmaksi se ei täällä Keski-Suomessa kehkeydykkään.

Pari kertaa tänä päivänä treenattiin imuttamalla seuraamista mahdollisimman viileällä ilmalla. Yhä enemmän kättä ylös ja hyvin menee pääosin. Istumaanmenot pysähdyksessä hauskan nopeita ja käännöksetkin tosi tiukkoja. Ja sit leikittiin apinalla tossa kahdestaan. Harjasinkin sitä ja ihan hirveesi karvaa lähteekin!! :O

Käytiin uimassa pulahtamassa, kävi aika kova aallokko ja liivit päällä Fanni uitin pari kertaa ja uitiin vierekkäin tuolla syvällä.

Illalla käytiin Fannin ja äitin kanssa 7 km lenkki ja antoi tosi hyvin autojen mennä vain mitään mukisematta jopa meidän omalla tiellä! :O
Isolla tiellä pyysin katsekontaktia ja vaikka katsekontakti ei välttämättä aina pysyny täydellisesti mutta ihan riittävästi niin Fanni käveli hihna löysällä minun vieressä mitään sanomatta. Ja heti kun näki auton tulevan, peruuttikin minun vierelle. Meidän tiellä tuli pari autoo ja istutin Fannin ja ei mitään mutinaa kuulunut ja hyvin keskittyi minuun kun esim. käskin sitä eestaas itumaan ja makaamaan! :D Seuruutin sitä pelkällä namilla keskellä lenkkiä, niin oli tosi ttivistä vaikka ei imuttanut, lapa kiinni jalassa :O ;D Taas Fanni leikki mahapohjaa mutavellivedessä :F
Kotona pulahdettiin vuorostaan äitin kanssa uimaan ja lopuks heittelin Fannille siinä lelua järvee ja hakikin sitä kuin saukko konsanaan :D

Ilmoittauduttiin Klubiesger näyttelyyn turistiluokkaan, tai no ei vielä, ilmoittautumiskaavake täytetty ja tulostettu ja maksu maksettu ja kuitti tulostettu mutta, vasta huomenna viedään se postiin.

Viel viimiseks lähettiin skootterill siskon kanssa läheiseen rantaan kavereiden kans hetkeks uimaan (Lumikki ja Säde) Ja nyt illalla grillattiin makkaraa :) Rallyvieraat eli serkut piti tänään tulla mutta kun tähän sukuun kuuluu myöhästyminen niin nehän tietysti jäi jonnekkin kanamunanhaku reissulle ja tulevatkin vasta huomenna kun meni liian myöhäseks :E :D

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Puuhailua kuumuudessa!

Aamulla treenattiin imuttamalla tiiviyttä taas seuraamiseen ja edistytty ollaan.
Yhä enemmän yritetään irtaantua namista.

Sitten konella näytin äitille Klubiesger näyttelyn ilmotusta ja sano että imoittaudu tonne sit. Huomenna ilmoittaudutaan sinne turistiluokkaan. Äiti halus kattoon bokseripentueita ja siellä oli Turussa oleva kenneli mihin syntyy 1.8 terveistä vanhemmista bokseripentue. Äiti soitti sinne ja sunnuntaina saadaan tietää saadaanko urosbokseri sieltä, toivotaan parasta. Ultrassa oli kuulemma näkynyt 4 pentua.

Äiti lähti Fannin kanssa hakeen postia ja kun posti ei ollut viel tullut niin se poikkes naapurille ja mulla ei ollut kotona mitään tekemistä kun Fannikin oli äitin mukana. MEnin kans naapurille ja tultiin sit takas sieltä ja taas treenattiin imuttamalla seuraamista ja yhä enemmän irtaantumista, sekä eteentuloa lihapatee palkalla, hyvin tuli. Oltiin yks luoksetulo eteen ja hyvin tuli.

Lähdettiin äitin ja Fannin kanssa 7 km lenkille ja Fanni sai olla puolet matkasta auki. Vaikka oli tosi kuuma ja Fannin kieli roikkui pitkästi niin Fanni oli tosi virkee ja sinkoili sinne ja tänne :D Vesi oli loppunut monesta Fannin vakio juomapaikasta ja lopulta se löys sellasin kuravelli ojan missä oli vähän vettä, siellä se sit mahalla kurassa lillu ja joi vettä XD
Mulla oli naksutin ja nameja mukana ja autotiellä pyysin Fannilta aina katsekontaktia auton mennessä ohi ja tosi nätisti hihna löysällä ja katsekontaktilla antoi autojen mennä. Ja meidän tiellä ja tuolla tosi kapealla tiellä tuli autot vastaan niin sain Fanni hyvin komentoon kun tarpeeksi tiukasti käski istumaan ja käsi olemaan nätisti ja hiljaa ja kun antoi katsekontaktin niin päästiin jatkamaan matkaa, olin tosi tyytyväinen! :) Sit mein tiellä vielä ylijääneillä nameilla seuruutin Fannia, eka imutin mut se oli namilla vaikeeta ja sitten noin 4-5 askelta seuruutin käsi ylhäällä ja Fanni piti tiiviyten, lapa jalassa kii!! :D Jee! Mutta pitkillä seuruutuksilla varmasti taas hälvenis joten jatkamme ihan maltillisesti tota imuttamista. :)

Oli niin turkasen hiki et mentiin äitin ja Fannin kanssa kotiin päästyämme uimaan. Pari kertaa uitiin pitkällä Fannin kanssa vieretysten Fannilla ollessa liivit. Minä ui sammakkoo, Fanni koiraa ;) Sit otin liivit pois ja heittelin sille lelua pari kertaa. Oli aivan kun joku saukko ja äitikin nauro rannalla kun laukkasi vesi roiskuen hakemaan lelua ja ui pitkälle :D

Huomenna on tosi kuuma ennustusten mukaan ja katotaan tehäänkö mitään muuta erityistä kuin uidaan, aamulla jos ois hitusen viileämpää niin ehkä taas seuruutettai imuttamalla. Ja serkut tulee rallyviikonlopuks tänne.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

iltatreenit

Otin yhden lihapatee kimpaleen ja lähettiin imuttamaan. Tehtiin taas käännöksiä ja pysähdykisä. Pysähdykset on tullut tosi nopeiks, ituu kuin iskusta kun pysähdyn.
Yritin yhä useammin nostaa kättä parin askeleen verran ja välillä menin seinänkin viereen seuruuttamaan ilman kättä. Ilman kättäkin ne pari askelta seuraa tosi tiivisti lapa kiinni jalassa, mutta jos pitempään seuruuttas ilman kättä niin varmasti taas hälvenis tiiviys, malttia malttia :)

Sit lähdin saunaan mut se oli jo sammunut ja kävinkin vaan suihkussa. Sit lihapateekimpale, pari lihaliuskaa ja leijonalelu mukaan ja takas treenaamaan.
Eka seuraaminen taas imuttamalla. Meni taas tosi hyvin ja samal kaavalla. Seinän vieressä seuruutun käsi ylempänä meni pari kertaa mönkään kun Fanni vaan nuoleskeli huuliansa eikä keskittynyt ollenkaan. Sit vaan aina uudestaan ja lopulta keskitty käden ollessa ylempänäkin taas. Ja jotkut menikin tosi mahtavasti, neljä askelta käsi ylhäällä. Sit juoksuosuuksissa varskinkin aina hetkeks nostin kättä ja toi tiivistä oli! Jee :D

Sit otettiin pikku leikkituokio ja Fanni taas retuutti leijonaansa.
Sit nameilla eteentulemista pienellä käsimerkillä, tosi tiiviisti ja suoraan tulee.
Ilman käsimerkkiä tuli muuten innokkaasti ja hyvin mutta meni aina vinoon kun valmiiksi odotti namia oikeasta kädestä. Yritin pitää suussa namia ja ilman käsimerkkiä josko olisi tullut suorempaa kun nami tulee ylhäältä mutta en pystynyt oikein selvästi puhumaan nami suussa ja Fanni ei ymmärtänyt mitä sen piti tehä ja yritti hyppiä mun naamaan XD

Sit eteentuleminen ja siitä sivulle, hyvin tuli sivulle! Jätin siihen ja menin n. 8 m päähän ja kutsuin luokse ja tajuttomalla vauhdilla ja suoraan eteen, eka vähän oli menossa sivulle ja tuli siksi vähän vinoon, kehotin suoristaa ja hyvin suoristikin. Siitä sit hienosti sivulle, vähän jäi taakse mutta, ei häiritsevän taakse :)

Sit uusi eteentulo ja siitä sivulle ja siihen jätin, iskä tuli ulos ja kuuli yläphalta kolinaa ja alkoi jo siinä hiukan puhkua ja kyttäili sinne, mutta pysyi silti paikallaan. Kävelin taas n. 8 m ja luoksekutsu, Fani lähti kuin tykinsuusta minuun päin mutta kuuli taas yläpihalta ääniä ja poikkeskin sinnepäin. Komensin Fannin paikka jä menin sen luokse ennenkuin kerkesi edes yläpihalle. Komensin maahan ja paikallaan. Hetken siinä oltuaan ja katsekontaktia pyytäen jota tarjoskin annoin käskym vapaa jolloin sai luvan juosta ylös katsomaan oliko jotain vartoitavaa. Juoksi äkkiä aidan taakse piiloon kiusatakseni Fannia. Pian Fanni palasikin juoksujalkaa kun oli saanut selville että se olikin vain iskä ja alkoi nuuskuttaa ja etsiä minua, pian sai minusta vainun ja juoksi häntä heiluen minun luokseni.

Uusi eteentuleminen ja sivullemeno ja 8 m päähän josta kutsuin. Tosi kovaa tuli ja aivan prikulleen suoraan ja tiiviimmin kuin koskaan eteen istumaan. Jee! :D Siitä käsky sivulle ja nami ja rapsutuksia ja voi kun oli onnessaan kun rapsutin vähän rinnasta :D

Leikittiin taas leijonalla hetki ja sit käsky istu ja luoksetulo vähän niinkun lennosta, pysähdyin kyllä päähän n. 14 m päähän ja otin yhen askeleen taakse ja pyysin luokse ja heitin samalla lelun metikköön josta sit haki sen onnessan. Käsky sisälle ja juoksujalkaa sisälle missä sai viel Plaque Off hammaslevää ja merilevä kapselin ja hammaspurupatukan.

Kuuma

Aamulla treenattiin taas lihapatee kimpaleella imuttamalla seuraamista, tiukkoja käännöksiä ja pysähdyksiä ja välillä nyrkki ylös ja seinän vieressä seuruuttamista.

Sit leikattiin kynnet ja tosi hyvin taas antoi leikata, ei mitään mutinaa.
Taas uusi kimpale käteen ja seuruuttamaan samalla kaavalla, yritetään yhä enemmän irtaantua namista koska siihen ei saa kuulemma liian kauas jäädä venkslaamaan.

Lähettiin äitin kans jälleen kerran kaupunkiin, eka pyörittiin tos Muuramessa kun äiti kävi apteekissa ja terveyskeskuksessa uusiin jotain resesptii. Sit kaupungissa käytiin jossain leipomossa ja kirjastossa missä oli palveluskoira lehtiä joita ei saanut lainata.

Illalla käytiin siskojen kanssa katsoon elokuvissa Shrek 3D:nä, hyvä oli :)
Nyt käydään viellä treenaan seuraamista pihalla tän jälkeen.

Huomenna: jos viilee sää jossain vaiheessa niin cani cross juoksulenkillä, Jälki on taas JOS, seuraamista imuttamalla, yhä enemmän namista irtaantumista ja sit temppuillaan vaihteeks kans ja leikitään ja varmaan uimaan jos on kuuma.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

mätäkuu ja tiivistettä

Aamulla lähdettiin äitin kans kaupunkiin kiertään huonekalukauppoi ja myös ruokakaupassa käytiin. Kun ilmastoidusta kaupasta tuli ulos niin meinas henki salpautua kun oli niin tunkkainen ilma! Sis tosi painostava ja tunkkainen ilma tuon mätäkuun takia, ihan kuin jossain Kiinan suurkaupungissa :*(

Iltapäivänä sieltä palattiin ja kun siskot tuli töistä niin lähdettiin siitä jossain vaiheessa Korpilahden satamaan nautiskelemaan jäätelöstä ja katselemassa kuinka purjeveneet ja isot jahtiveneet tuli tankkaamaan siihen ja niiden matkustajat syömään:)

Sen jälkeen otin yhden kimpaleen lihapateeta ja imuttamalla seuruutettiin pitkää pätkää, tiukkoja käännöksiä ja nopeitä pyrähdyksiä ja pysähdyksiä, välillä kättä vähän ylemmäs vaatien tiivistä seuraamista ilman että nami kokoajan suussa!

Käytiin uimassa äitin kans, Fanniakin uitin ja heittelin leluu, sit melkein heti perään siskon kans kun se tuli lenkiltä, Fanni ei huomannut et mentiin uimaan ja ei siten ollut uimassa toisella kertaa.

Sen jälkeen leikkasin lihapateesta 3 kimpaletta ja otettiin leijona mukaan ja mentiin pihalle. Eka leikittiin että, ois vire yllä. Revittiin sitä muristen hurjasti ja sit Fanni aina sai sen ja lähti hurjasti hyppien kuin päätön kana ympäri nurmikkoo sen kanssa, välillä nappas sen hännästä kii ja heitteli sitä ympäriinsä XD
Leikin yhteydessä myös istumaan menoa ja nopeasti meni.
Ja sit kimpale käteen ja imuttamaan, välillä aina sanoin "seuraa" käskyn ja taas nopeita käännöksiä ja pysähdyksiä ja käden ylös vienti pari askelta niin että tiiviys säilyi.
Seuraamisen yhetydessä viel nopeita maahan menoja ja hyvin meni.

Sit leikittiin taas ja sit taas lihakimpale käteen ja seuraamista samalla kaavalla, se kimpale loppui aika nopeeta ja uusi kimpale kätee aika pian sen jälkeen. Samalla kaavalla taas ja lopuks tehtiin jo neljän askeleen seuraamista nyrkki ylhäällä ja mentiin sellasen matalan seinän viereen seuraamaan että seuraaminen varmasti on tiivistä! :) Lopuksi viel luoksetulo eteentulemalla palkkana lihapateen säilykkeen purkin nuoleminen :) Tuli tosi innokkaasti ja suoraan käskystä eteen, jouduin kyllä käskemään suoristamaan kun eka tuli äärimmäisen vinoon.

Huomenna seuraamista imuttamalla ja yhä enemmän vain kättä ylemmäs, ja seinän vieressä seuraamista. JOS thdään jälki, mutta katsoo onko huomennakin yhtä ällö ilmasto!

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Sähköä ilmassa

Aamulla viiden maissa heräsin karmivaan pamahdukseen ja luulin että taivas repesi! :O
Ulkona ukkosti ja salamoi niin että ikkunat helisi ja talossa välkkyi. Vettä satoi kuin aisasta ja välillä rakeet myös rummutti tiilikattoamme.
Ukkonen viipyi mein päällä puol tuntia jolloi vihdoin suvaitsi siirtyä muualle, vesisade oli kyllä hyvä!
Mulla oli ikkuna auki ja kuulin Fannin tärisevän mun sängyn alla sitä karmivaa räiskettä. Siskokin joka oli toisen siskoni kanssa kaupungissa yötä heräsi ja luuli maailmansodan syttyneen :D
Aamulla oli viel pilvistä mutta nopeasti lämpötila kohosi ja aurinko paistoi! B)

Aamulla treenattiin ruokakupin missä oli lihapateeta seuraamista. Eka meni tosi hyvin mutta, kun se on niin pirun väljää ;:-/
Sitten leijonalelun kanssa treenattiin seuraamista niin se meni ihan hyvin mutta ei se väljäys hävinnyt, sillä sai vaan sitä innokkuutta lisää! Fanni niin rakastaa sitä lelua :D
Alettiin trenaan kosketuskeppiä ja nopeasti parin toiston jälkeen oppi naksuttimen avulla tarjoamaan itse koksetusta kepin päähän. Ja nopeasti liitin kosketukseen sanan "Naks" ja sitten jo muutaman toiston jälkeen oppi "Naks" sanasta tökkimään huvittavasti nenulla kepin päätä :D

Ulkonakin sitä treenattiin ja kokeiltiin myös seuraamisen yhteydessä mutta, en osannut oikein käyttää sitä seuraamisessa...
Vaikka äiti mulle oli "motkottanut/ihmetellyt miks ostan Fannille pehmolelun ja viel sillon kun sil oli valeraskaus niin kun se näki miten hullu Fanni oli kun se leikki sillä leijonalla niin se sano et "tollei sen kans pitäiskin leikkii" ja totes vaan että: " Eipä taija koiralla olla kovin kipee selkä kun tollei hyppii" :D

Sit päivällä treenattiin seuraamiseen tiiviyttä imuttamalla, mulla kädessä lihapateen iso palanen (sen saa tosi hyvin paloiks kun on kovaa hyytelöö ja koiralle maistuu ERINOMAISESTI) Tehtiin tosi pitkää pätkää niin kauan vaan että Fannilla riitti nuoltavaa siitä kimpaleesta mun nyrkissä ja se kestikin. Tehtiin erinäkösiä käännöksiä ja pysähdyksiä ja tiivistä oli. Välillä nostin hetkeks namin ylös ja pidin vain hetken jotta tiiviys jatku!

Illalla rantasaunalla saunottiin ja utiiin, kerran vain yhtenä kertana uitin Fannia.
Kiukaalla paistettiin makkaraa ja Fannillekkin oli oma, jolla sit treenattiin seuraamista mut se ahmas mun sormet mennessään kun yritti nyrkistä syödä makkaraa XD Luoksetulot oli aivan ylinopeita, toinen tärisi yli-innokkaana matkan päässä ja odotti, kun sai luvan ampaisi kun tykin suusta eteen istumaan xD
Sit otin taas yhden lihapatee kimpaleen ja seuruutin pitkät pätkät Fannia imuttamalla, käännöisä oli kaikennäköisiä. Välillä nostin ylös nyrkkiä niin että tiiviys silti pysy ja pysykin tosi hyvin yleensä, kiehnas aivan jalassa kii.

Huomenna: Imuttamalla seuraamista, jälki n. 70 m, väliin niitä hyviä lihakimpaleita ja, eipä välttämäti muuta! :)

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Tokoilu ja vielä kerran tokoilua

Aamulla treenattiin lihapötköillä. Liikkeestä istumiset sujuu mutta, ei suurempaa edistystä eilisestä, vahva käsimerkki annettava.
eteentulo tosi hyvin aivan minimaalisella käsimerkillä.
Sivulletulot taas jotkut tosi hyviä jotkut tosi vinoja. Pitää saada sitä varmuutta että tulee suoraan aina!

Seuraamista nami suussa jutskalla, nyt meni taas aika hyvin ensinmäiset, loppupätkät alkoi hiipua. Taidettiin olla taas lelulla seuraamista ja kivasti meni, sillä saa sitä iloista juttua mukaan ja ehkä jopa sitä kauan kaivattua tiiviyttä.

Käytiin iskän ja siskon kans kaupungilla motonetissä, starkilla ja muilla, käytiin sellasessakin mistä pystyin ostaa lissö nameja ja koiran lihapateeta treeneihin.

Käytiin äitin ja Fannin kans Muuramen harjulla 10 km lenkin ja heti mein tiellä tuli yks mein tuttu kääpiömäyriksen kans vastaan ja Fanni murisi muttei haukkunut.
Lenkilläkin tuli montakertaa jotain lenkkeilijöitä mutta, kun oli toi hiton flexi niin käteen ei mahtunut yhtä aikaa flexia, namia ja naksutinta niin oli vaikee hallita. Mutta tehtiin aina seuraamista kun Fanni hinkus edellä menevän äitin perään niin vaadin tiukasti seuraamista ja samantein tulikin tosi hyvää seuraamista, nami ja vapautus äidin perään :D Ja yhdessä vaiheessa sain Fannin hyvin komentoon kun se hinkun auton perään flexin mitan verran ja pyysin sen luokse ja hyvin aina tuli!
Sit sai vahän voimakuntoiluu kun juoksi aivan täyttä äitin perään sellasen pitkän aiven melkein pystysuoran polkumäen harjun päälle, sen päälle päästyään innostui ja alkoi haukkumaan äitille ja sen sauvoille XD

Matkalla seuruutin Fannia välillä muutenvain ja hyvin seurasi.

Käytiin Fannin kans saunassa ja treenattiin hämärässä illassa tokoo, ruokakupissa nurmikonreunalla aina pala lihapateeta ja sit seuruutettiin ja kun tulee hyvää seuraamista, vapautus kupille ja niin kovaa aina juoksikin sinne kupille et voi hyvänen aika ja liha katon suihin alta aika yksikön :D Mutta tiiviyttä ei tullut lisää. Liikkeestä maahanmenoakin oltiin mut meni aina pepun kautta maahan, muuten meni tosi nopsaa ja tarkkaavaisesti. Sit oltiin lelulla seuraamista ja niihin oli tyytyväinen ja sit leikittiin sillä leijonalla. Se pehmoleijonahan on mennyt jo aivan riekaleiksi ja tänään sitä ompelin :D

Huomenna treenataan seuraamista vaikka kyllä pitäiskin joskus pitää tokotaukoa ettei ihan turruta. Mutta tärkeintä on nyt että treenit ois mukavia, iloisia ja tehokkaita :)

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Hyvä tokopäivä!

Tänään leikkasin Fannilta kynnet, tosi hyvin anto ilman mitään mutinaa. Olenkin yrittänyt mahdollisimman usein leikata jotta ydin pakenisi ja kynnet lyhenis ja olis siten siistimmän näköiset.

Treenattiin tänään pelkästää liikkeestä istumista, seuraamista ja vähän eteentuloa ja sivullemenoa.
Eteentuleminen on tosi tiivis ja hyvä mutta vielkin pitää kerran taputtaa mahaan että tulee eikä ihmettle että mitä haluut mun tekevän?! Siitä sivulle siirtyminen jää monesti liian eteen mutta, pari tosi hyvääkin saatiin! Jotkut meni oikein tosi mallikkaasti! Liikkeestä istuminenkin alkoi lopuks sujua. Eka tehtiin sillei edessä kävellen mutta, piti tosi voimakkaasti kädellä työntää ja välillä saatto jäädä seisomaan tai mennä maahan. Voikin olla vaikein liike toi perusasentoon jääminen :O
Lopuksi teimme sitä niin että Fanni käveli sivulla ja käskin kädelä apua anten istumaan niin alkoi sujua viel paremmin. Se liike jäi hyvälle mallille tän päivän jälkeen.
Seuraamista kokeiltiin eka myös sillei makupala suussa jutskalla, eka menikin iohan hyin mutta, viimisissä pätkissä ei ollutkaan enään ihan se meidän juttu.
Kokeiltiin seuraamista lelupalkalla joka meillä ei ole ennen oikein onnistunut. Fanni kiihtynyt liikaa ja ennakoinut pahasti! Mutta nyt kun vähän harjoiteltiin niin johan alkoi sujuakkin jo kivasti! Sillä sää hyvää puhtia seuraamiseen. Leikittiin ja sit kun irroitti niin lelu selän taa ja seuraa käsky. Ja kun tuli hyvää seuraamista ja hyvä katsekontakti niin käsky "vapaa" ja taas riehuttiin jne. Tuo Vapautuskäsky ennen leikkiä on tosi tärkee ettei ala ennakoimaan ja ole kokoajan lähdössä lelun perään sillä vasta sen jälkeen kun tulee vapautus niin heti perään leikitään!
Käännöksiä harjoiteltiin namilla ja hyvin meni!

Vaihdettiin seuraamisessa ja perusasennossa namikättä oikeaan ettei jättäytyisi niin alkoi jo näkyä parannuksia asennossa! :D
Ja se leijonapehmolelu jonka edellispäivänä ostin Fannille on sis ihan huippu ja tosi hyvä palkka jolla nyt sitä seuraamista treenattiinkin ja hyviä tuloksia tuli. Ja tosiaan yks päivä treenattiin tolla lelulla ja heti se on jo ratkennut jokapaikasta :D Pitää ostaa uusi mutta, jospa jostai löytyisi Fannin käsittelyä kestävä pehmislelu :D

Niin ja tänään pesin Fannin järvessä mäntysuovalla kun oli jotain tehnyt kun haisi sis aivan hirveelle! Jollekkin kissanpissalle, Yäk!
Huomennakin ehkä vapaapäivä jäljestä, kattoo jos tulee sellanen olo et on pakko tehä niin sitten ehkä! :D Mutta huomenna tokoillaan taas, luoksetuloa eteentulemalla ja sit tota liikkeestä istumista sekä seuraamista! :)

torstai 22. heinäkuuta 2010

Treeni taukopäivä

Tänäänhän oli kauheesti suunnitelmii tokon puolelle mutta, äitipä päättikin että lähdemme Mikkeliin Kenkäveroon. Jyväskylässäkin viel pysähdyttiin kun äiti kävi ostaa jotain urheilukaupasta, sillävälin mä kävin Lemmikkiasemalla, ostin paljon makupaloja ja yhden pehmoleijonalelun.

Mikkeliin ajelimme ja Kenkävero oli tosi hieno käsityöpaikka ja ostin sieltä sellasen peltisen bokseri varoituskyltin.

Illalla tulimme kotia ja siinä otin varmaan kaks kertaa maahanmenoa ja kerran sivulletulon uusilla nameilla ja sivulletulo oli aivan mahtava, suoraan oikeesee paikkaan. Käytiin äipän ja Fannin kans uimassa, oli ihan SIKA KYLMÄÄ, Hyrr!! Kerran vaan atlutin Fannin liiveillä syvälle uimaan ja sen jälkeen parikertaa ilman liivejä hietin sille lelua veteen. Leikittiin sit sillä uudella lelulla ja eka oli vähän et mikä hiton karva kasa tää on?! :O Mut sit hetken mun kans riehu sillä hirveesti sit lähti yksinään sen kanssa riekkumaan pitkin pihaa ja ravisti ja tappo sitä :D Joten hyvä ostos! :D Sit lähettiin heti siskon, Säden ja Lumikin kans (Edin ja Penin omistajat) ajelulle kaupunkiin kun Säde sai kortin. Käytiin vähän syömässä roskaruokaa ja vasta lähelle puoltayötä tultiin kotiin ja suoraan koneelle....joten ei keretty tekeen oikein mitään tokoo :/ Sisko kyl oli käynyt päivällä Fannin kanssa pitkällä juoksulenkillä.

28.8 on Jämsässä BH- koe ja sinne pitäs sit pian ilmoittautua että, mahtuu mukaan. Vähän kyl hirvittää mutta, pakko kai se on yittää. Paljon treeniä, kaupungissa kävelyä TOSI PALJON ja sit opetellaan noi BH-tottisliikket.

Eilen huomasin ilmoituksen Muuramen luonnetestistä ja harmitti niin hirmuisesti etten sit nähnyt aikaisemmin kun ilmoittautuminen meni jo!!
Palveluskoira yhdistyksen sivuilla ei kyllä lukenut että se olisi täynnä niinkuin monessa muussa ilmoituksessa luki mutta, ei kai sinne enään pääse!! Harmittaa niin kovin!

Huomenna sit jälki ja kattellaan noi BH-liikkeet ja katotaan mitä niille tehdään.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Huono jälkipäivä mutta loistava tokopäivä!

Tein Fannille paljain varpain n. 2o m pitkän jäljen. Alkuun nami, keskelle nami ja loppuun nami, esineen unohdin kokonaan :/
Fanni oli vähän unentokkurassa ja eka vähän herättelin sitä.
Fanni ei syönyt alku eikä keskinamia koska hän ei tykännyt niistä ?:/
Loppunamia ei sit saanutkaan koska meni niin huonosti. Lähti alusta pari ekaa metrii tosi hyvin, sit poikkes jäljeltä ja haahuili vaan, sit sai jonkin ilmavainun loppunamista ja olis suoraan rynnännyt sinne mutta, lopetin jäljen siihen, otin loppunamit pois sen nokan edestä ja lähdin pois.

Oltiin siin sit hiukan tokoiluu ja ne meni muistaakseni tosi hyvin, eteen tulee hyvin mutta, vielkin pisän käsiä siinä mahassa kiinni pyytäessäni sitä eteen. Maahanmenoissa annoin käsimerkkiä jotta varmasti menisi oikealla tavalla maahan. Pari sivulletuloa meni ihan tosi hyvin.

Illalla käytiin siskon kanssa uimassa ja oltiin vaan niin vähän aikaa että kerran vaan talutin Fannin liiveissä syvälle uimaan kanssani.

Tein uuden jäljen n. 30 m, alkuun, keskelle ja loppuun nami ja keskelle esine.
Lähti taas ihan hyvin mutta, taas parin metrin päässä poikkesi jäljeltä ja taas vamuili jotain eikä palannut jäljelle vaikka minun mielestä hyvin tiesi mistä se meni koska kerran haisoti sen yli. Keskinamin löysi puoliks ilmavainulla ja esineen kohdalla vaikeasti meni maahan. Loppu matka loppupalkalle meni tosi tarkasti!
En tiiä häiritsikö pari päivää vanhat esineruudun tamppaukset kenties maastossa. Koska tein jäljen samalle alueelle minkä tamppasin....

Sen jälkeen tokoiltiin ja voi mahtava sentään kun meni aivan mahtavasti!!!
Sis ei ole pitkään aikaan nähnyt Fannista noin suurta intoa tokoa kohtaan!! Se oikein lensi sivulle ja päätin hyödyntää Fannin mielenalan ja treenattiin pitkästä aikaa seuraamista suurimmaksosaks ilman perusasentoja. Lyhyitä pätkiä. Sit treenattiinn käännöksiä namin kera, loistavasti meni!
Ja maahanmenot vauhdista sivulla meni parhaiten kuin koskaan. Se meni ilman mitään merkkiä, käskyllä vain maahan kuin ohjus ja oikealla tyylillä! Yritin ottaa vähän toistoja ja vähän riehua sen kanssa välillä että se loistava vire säilyisi!
Eteentulemiset oli tosi hyviä ja enään harvoin vänkäs sivulle, tosi tiiviisti ja suoraa tuli ja oikein välillä tuntui että jos naksaus viipyi murto-osankin niin Fanni heti tuli ilman mitään kehotusta vielä tiiviimmäks että eikö se nyt ollukkaan hyvä :D

Huomenna pitää tehä jälki ja yrittää peitota tän päivän jäljen unholaan.
Huomenna yritämme taas saada hyvään vireen päälle ja treenataan vain seuraamista ja ennenkaikke tiivistä kääntymistä sekä eteentulemista ja vihdoin se käsi pois sieltä edestä. Ja sit pitäsii jossain vaiheessa toi hypyn tekniikka treenata viel kuntoon, että se pysähtyisi jämptisti esteen taakse.
Sisälläkin viel hammaspuruluulla sitä seuruutin ja käskin vauhdista maahan ja aivan mahtavasti meni, hermostuikin jo ja vähän urisi että koska nyt saan sen luun ja kyllä ansaitsikin sen ;)

Kissa ja koira

Mummolassa käytiin ja kerättiin vihoviimiset mansikat. Piti jäädä sinne mummolaan pitemmäksi aikaa mutta, ei sitten jäätykkään. Mummon kissalle vein matolääkekuurin.Fanni tietty pyöri taas mullassa mansikkamaalla! Sen jälkeen kävimme kahilla tutuilla/serkuilla mutta, kummassakaan paikassa kukaan ei ollut kotona ja mentiin yhteen paikkaan jossa olikin paljon porukkaa, siellä oli myös se yksi Helena nimeltään jonka pihassa käytiin mutta ei ollut kotona. Fanni juoksi pihassa vapaana ja otti heti sen vartiointi paikakseen ja ulvoi ja haukkui kaikki :D Iloisesti touhus joka paikassa ja sisällä rauhoittui mutta vartioi sielläkin sisääntulijoita.
Käytiin siinä lähellä olevassa minijärvessä uimassa. Fanni ei mennyt uimaan enkä ees pyytänyt mutta, kun se oli äitin ja siskon kanssa siel yhen kallionpäällä. Fanni oli siinä kurottelemassa sen kallion reunalla niin eiköhän sen tassut livennyt ja se tippu mukkelismakkelis sinne 3 m pudotuksen alas! No ei ollut miään ontumisen tai kivun merkkejä sen jälkeen kylläkään, luojan kiitos!

Oli tarkoitus jatkaa samana iltana kotiin mutta, mentiinkin sen Helenan luo yöks.
Siellä Helenalla on pari vuotias kolli kissa Nappi joka ihan ekaks kun Fanni kiinnostuu siitä niin alkoi Fannille sähistä Helenan sylistä. Kissa pistettiin pihalle mutta, se oli niin säälittävä siel ikkunan takana että, otettiinkin se siälle, eikä Fanni siitä enään sen koommin kiinnostunut.
Sen sijaan kissa alkoi pikkuhiljaa lähestymään Fannin nukkuessa sitä ja kurkkaili sohvan takaa ja teki jotain ihme kissasyöksyjä Fannii päin!
Kissa oli niin naurettavan utelias kun se yritti saada selvää mikä otus tuo on :D
Kerran Fannin kävellessä ohi, kissa läppäsee tassulla Fannia naamaan, hih :D Fanni ei ees suuttunut, käveli vaan ohi.

Aamulla sitten kun ulko-ovi oli auki ja Fanni ulkona tulossa sisälle niin kissa hyppää oven kynnykselle ja levittäytyy koko pituudeltaan pitkittäin maate siihen suuaukolle ja eihän Fanni uskaltanut sisään tulla :D

Sit kun Fanni nukku siinä meidän lähellä terassilla niin kissa hiipi Fannin huomaamatta siihen kaiteen toiselle puolelle ja tassulla läppäsi Fannin takajalkaa ja kokeili mitä tapahtuu :D Fanni raotti hiukan silmää, siirsi jalkansa lähemmäks itteensä ja jatkoi unia! :D

Lähettiin taas jatkaa, pysähdyttiin Pirkkalassa tankkaan ja ostettiin jätskit. Käytiin myös jossain iskän pyynnöstä jollain kolariautopaikalla. Noi meni kattoo jotain autoon niin mää kävin Fannin kans siel vähän kävelemässä. Loppumatka tultiinkin pysähtymättä ja täällähän oli satanut ja alko sataan taas kun tultiin! Mutta nyt paistaa ujosti aurinkokin tuolla :) Kohta mennään tokoileen ja ajetaan jälki. Tuolla reissulla tokoiltiin aina vähän väliä ja hyvin kai ne meni :D

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Maanantai treenailut

Maanantainakaan ei ollut enään niin kuuma kuin lähipäivinä joten, se oli aikas hyvä treenipäivä. En muista ihan kaikkea mutta, ainakin tein Fannille jäljen. Jälki oli n. 30 m pitkä ja se mutkitteli aika paljon ja loppupuolella oli vielä aika tiukka käännös. Alkuun nami, keskelle nami, keskivaiheelle kenkä ja loppuun palkka. Lähetin Fannin etsimään jälkeä n. 2 m päästä ja heti löysikin. Söi namin ja alkoi etenemään tosi tarkasti ja rauhallisesti. Söi keskeltä namin ja taas esineeseen ei paljoon huomioinut mutta, meni silti käskystä maahan. Olsi ollut innoksas jo jatkamaan samantei ja kovasti jo hiasteli edessä olevan jäljen hajuja. Annoin luvan jatkaa ja lähti taas rauhassa jaljelle. Loppuun asti kurvinkin yli meni tosi tarkasti ja lopussa kiitos seisoo. Ja jäi tosi hyvä "maku" tuosta jäljestä, tosi tyytyväinen olen! Lopussa jäi vielä vähän että, ei pystynyt tarpeeksi ylistämään ja kehumaan kuinka hienoa työtä Fanni teki mutta siinä sitä keheuin ja silitin ja annoin yhden extranamin. Kai se tajusi että oli ollut hyvä, se kellahti nautinnollisesti siihen selällee ja kierittelin ja minä rapsutin massusta ;D

Itse en uinut mutta, menin Fannin kanssa rantaan ja heittelin sille lelua veteen ja se tass ihan saukkona kiiti niitä hakemaan :D

Illemmalla käytiin pikaisesti naapurilla ja sillä oli siellä kaikki pellot kynnetty ja ne oli aivan rutikuivia. Tein n. 60 m jäljen ja alkuun nami, keskelle nami, keskivaiheelle hihna ja loppuun nami. Jälki mutkitteli paljon ja ylitti pienen ojankin missä ei ollut vettä. Maa oli tosi kuivaa ja haastavaa. Ja kun hain Fannin niin enän sitten tiennyt mistä jälki alkaa! :O Etsin ja etsin ja sitten käskin Fannin lähteä sitä etsimään. Lähti kyllä oikealle suunnalle jolloin minäkin sen lopulta löysin. Lähti hyvin, hitaasti ja tarkasti mutta, välillä oli vähän hakuilua. Välillä jäljesti jonkin verran jäljen vieresä mielestäni. Noh, jälki ei mennyt kyllä mitenkään kovin hyvin vaikka ei nyt ihan sairaan huonostikkaan. Jäi karvas maku suuhun ja tein uuden, n. 20 m pitkän jäljen pellolle. Maaperä oli tietenkin taas kuivaa mutta, nyt meni HUOMATTAVASTI paremmin ja tosi tyytyväinen olen!!!
Molemmilla jäljillä esineeseen Fanni ei ottanut oikein "kontaktia" mutta, meni silti maahan käskystä.
Siinä sisällä tokoiltiin eteentulemista, tulee hyvin tiiviisti. Maahanmenoa sivulla kävellen ja välillä hölkätenkin, menee nopeesti mutta, taaskaan ei aina mene kyynäreitten kautta! On vaika nähä miten menee kun koira on sivulla, pitäs olla peili tai joku sanomassa antaakko palkka vai ei ja antaakko enemmän apuja :)
Sivulletulot oli aivan ihania, tosi nopeasti ja erinomaisella tyylillä tuli sivulle mutta saattaa tulla monesti aivan liian eteen :/

Illalla saunottiin siskosten kanssa rantasaunalla ja uitiin tietty. Pari kertaa Fannilla ollen liivit, uitiin vieretysten tuolla syvällä. Lopuksi vain heittelin sille lelua jota innoissaan haki syvältäkin.
Sit saunottiin kaikki, myös Fanni! :)

Tänään lähdetään taas mummolaan joten katotaan jos jaksan tätä päivittää, treenitavaroita kyllä otetaan mukaan! :)

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Toimeliaampi päivä

Tänään IHAN PIKKUSEN jo tihutti vettä aamupäivästä ja oli muutenkin jo "koiraystävällisempi" ilma pitkiin aikoihin. Tein parvekkeella yhtiä töitä ja Fanni söi siinä lattialla hammaspuruluita, kävi välillä pihalla ja nukkui sängyn alla.

Tuonne tien perälle on taas loppukesäks muuttanut yks mummo jolla on kaks terrieriä ja se niitten kanssa tossa käppäilee monta kertaa päivässä, pitää siis pitää Fannia kiinni pihassakin, viime kesänäkin Fanni oli kyllä yllättävän kiltti kun kerran meni niitten luokse pihalla vapaana ollessaan mutta, kun nekin on terriereitä ja Fanni tykkää tapella terrierien kanssa niin ehkä on turvallista pitää Fanni kiinni :D

Leikkasin Fannin takakynnet, tosi kiltisti antoi. Sisko alkoi siinä sit tutkimaan punkkeja siltä ja muutaman se taas pois ottikin (siskolla on tarkempi silmä kun mulla, niin se yleensä tutkii ja mä otan sit pois pihdeillä) :)

Tein n. 50 m jäljen vaihtelevaan maastoon. Alku tasasta mutta, loppuakohden jälki meni jyrkkää ylämäkeä. Alku oli tosi kuivaa ja kovaa maata, lähinnä kovettunutta savea ja muutama heinänkorsi siellä täällä, loppu oli niittettyä heinää.

Alkuun nami, keskelle nami, keskivaiheelle esine ja loppuun palkka. Annoin jäljen vanheta ja tamppasin sillä välin pitkästä aikaa n. 30m x 30m kokoisen alueen esineetsintää varten ja piilotin yhden kengän niitetyn heinän alle.
Kun hain Fannin niin huomasin että iskä oli haravoinut irtoheinää jäljen lopun päälle ja loppupalkankin heittänyt kauemmas (ei tiennyt et siinä on jälki) No Fanni hinkui siitä huolimatta itsepintaisesti jäljelle ja ajattelin että ihan sama katotaan miten Fanni selviää sotketusta jäljestä ja muutenkin oli tosi kuivaa maaperää, tosiaan alkupää kovettunutta savea. Fanni jäljestikin minun ihmeekseni tosi tarkasti ja aloitti hyvin ja eteni hyvin. Sitten tuli kulma vastaan ja Fanni suoriutui siitä tosi hyvin! Söi kskeltä namit ja sain yhtäkkiä niitä syödessään kohtauksen ja alkoi tuhisemaan ja pärskimään ja alkoi kesken jäljen hieromaan naamaansa itsepintaisesti maahan :O No painostin silti jatkamaan ja vastaan tuli esine jota se ei edes huomioinut kun oli vieläkin ihan sekasin ja yritti hieroa nokkaansa joka paikkaan. No silti käskin Fannin maahan siinä kohdalla ja annoin namin. Luvan saatua jatkoi matkaa ja lähti minun mielestä väärään suuntaan ja pysähdyin ja hihnaa kiristmällä jarrutin sitä ja aloin odottamaan koska palaa muka oikealle jäljelle. Mutta Fani itsepintaisesti kiskoi ihan hirveesti vaan "vääräänsuuntaan" ja yhtäkkiä tajusin että siellähän se jälki oikeestikkin mennee! :O Pölvästi minä isolla P! No saipahan vähän vielä lisää kasvatettua tahtoa jäljestykseen :D Sotketusta jäljestä huolimatta Fanni jäljesti tarkasti loppuun saakkaa, lopussa sain hullusta paikasta namin mutta, tyytyväinen olen sotketunkin jäljen selvitykseen! :D

Sitten lähetin Fannin esineruudulle ja se pyöri hiukan ja sitten kaivoi esiin kenngän jonka vahingossa tiputtikin matkalla tuomassa sitä minulle, otti takaisin suuhun ja toi iloisesti minulle :)
Oli tosi kuuma ja mentiin uimaan. Eka talutin Fannin muutamia kertoja hihasta liivit päällä syvälle jossa sitten vierekkäin uitiin syvemmälle, tehtiin sellasta "tehouintia" juostiin kovaa ravia veteen ja sitten kun lähdettiin uimaan rantaan päin hoputin Fannia kovaan uimavauhtiin ja laukkas tosi kovaa rantaan :D

Sitten otin liivit pois ja heittelin sille lelua, laukkasi aivan täyttä kuin saukko veteen ja suoraa päätä uiden hakemaan, kerrankin se sukelsi kokonaan uppeluksiin hakiessaan lelua vedestä, hih :D Heitin lelua monta monta kertaa järveen tosi syvälle ja aina Fanni haki sen samalla innolla vesi vain räsikyi ja sorsat lensi tieltä kun Fanni ui kauheata vauhtia :D Lopuks oli Fannin toinen korva ihan luupallaan kun oli vettä varmaan mennyt sisään :(

Tein piirakkaa ja lettua kun vieraita tuli ja käytiin taas Lumikin ja Säden kanssa uimassa läheisessä rannassa (Edin ja Penin omistajat) En ottanut Fannia mukaan kun mentiin skootterilla.
Illalla viel sisällä opeteltiin uutta temppua, eri hajuisen liinan tunnistaminen toisista ja sen tuominen :) Hyvin meni ja päästiin jo siihen että on kolme liina joissa yhdessä on sitä hajua ja hyvin Fanni toi :)
Sit oltiin siinä sisällä ahtaassa tilassa maahan menoa sivulla kävellen. Tosi hyvin meni, meni salaman maahan kyynerpäitten kautta joka kerta. Siirryttiin pihalle jossa jo hämärtyi melkoisesti. Oltiin maahanmenoa siellä kans samanlailla ja meni muuten erinomaisesti mutta, mun mielestä ei joka kerta mennyt kyynäreitten kautta.
Fannilla oli hyvä seuruutus päällä (siitä onkin ollut pitkiä taukoja) Ja sit otettiin ihan reippaasta kävelystä ilman perusasentoja seuraamista ja voi nam kun menikin hyvin!! Aivan loistava vire päällä tolla koiruudella! Sit sivulletuloja ja paruikertaa tuli aivan slaakisen nättejä ja nopeita sivulletuloja!! Ihana motivointi päällä koiralla! Sit leikittiin aina pari sekkaa ilman leluja :D Hauskaa oli!

Sisällä nappasin viel yhden banaanin ja ensinmäisen palan väkisin syötin Fannille ja sen jälkeen alkoi Fannilla kauhea hinku banskuun ja veti silmät loistaen sitä :D (sille tuli pentuajat mieleen) :)
Tuli pitkästyttävän sekava ja pitkä teksti taas! :/

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Kotona odottaa luurankokoira....

Torstaina päästiin Hämeelinnaan ja siitä suoraa kesäteatteriin joka oli ihan sika hyvä!! :D Perjantaina lähdettiin vähän kierteleen. Käytiin jossain pienessä kauppakeskuksessakin missä oli Musti ja Mirri. En ostanut sieltä mitään (kun siellä ei ollut varoituskylttiäkään oikealla tekstillä) Mutta sellasesta tavaratalosta tarttui monta pussia hammaspuruluita. Takas palattuamme käveli kävelytielläkin tiikeribokseri jonkun miehen kanssa, äiti väitti sitä koiraa kauheen isoks vaikka, sellanen tyypillinen uros se oli :)
Lauantaina käytiin kahdilla markkinoilla joista ei kanssakaan löytynyt mulle (eikä Fannille) mitään tarpeellista.

Lähdimme kotiin sieltä suoraa ja joskus kahdeksan aikaan illalla oltiin kotona. Ja kotona odottaa langan laiha koira, melkeinpä luuranko ja selitys ettei koira ole suostunut syömään mitään! Eikä edes oikein innostu lenkkeilemäänkää!! :O Kuvitelkaapas: Fanni ei suostu lenkille!! :O
Sillä on tosiaan se valeraskaus ja se on tietenkin pahentunut tän aikana kun en ole olliy aktivoimassa sitä. Se on kuulemma kiipeillyt mun sängyllä ja pöydällä leluansa eli siis "pentuansa" hakemassa. Se nukkuu sängyn alla eikä tule esiin! Ja joskus jopa murisee kun yritin sitä komentaa pois sieltä! Huoh! Pakkosyötin sitä hiukan ja annoin sille kanaa niin eiköhän alkanut puputtamaan, ja kyllä näki syömistyylista ettei ole muutamaan päivään syönyt. Hvyä ettei kuppikin uponnut suuhun. Kuivaruokakin meni suihin. On kyllä niin laihtunut koira että! Vaikka lähtiessä oli juuri ihannekunnossa!

Lähdimme siskon ja kahden kaverin kanssa läheiseen rantaan uimaan, en ottanut Fannia koska nekään ei ottanut Ediä ja Peniä.
Huomenna alkaa sit Fannin lihotuskuuri ja aktivointijakso! Se on vissii!!

Nyt pitäs alkaa treenaamaan Tokossa maahanmenoa siten että, kun Fannihan menee nyt ihan hölkätenkin pelkästä käskystä nopeasti ja etupään kautta maahan. Niin nythän se on treenattu vähänniinkun "yli" koska se menee hölkästäkin niin nyt sit aletaan treenaan että Fannin kävellessä sivulla niin se menis maahan. Ei seuruuttamalla kun ei olla viel alettu seuraamisen PIENTÄ "tehokorjausta" niin ei sit sitä treenata maahanmenon kanssa yhtäaikaa. Joten sivulla vain kävelee ja siitä maahan menoa, niin pitäkälle että pystyy hölkässäkin.
Samalla treenataan liikeestä NAPAKASTI seisoon jäämistä. (Eka edessä kävellen niin pitkään että hölkätään, sit siirrytään sivulla jäämiseen)
Ja uutena "temppuna" tai virkiseteenä eri hajuisten kangastilkkujen tunnistaminen.

Vesi oli muuten ihan SIKA LÄMMINTÄ!! Oli melkei ihan liiankin lämmintä, ettei siel jaksanut olla kovin kauaa.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Sellasta tällästä...

Täksi päiväksi oli luvattu aamuksi ja illaksi aurinkoa mutta, päivällä piti sataa täyttä vettä. Aamulla olikin aija aurinkoista ja tosi lämmintä, päivällä kun kävin kastelemassa kasvihuoneessa kasvit, huomasin tummien pilvien tulevan. Mutta iltäpäivällä ei satanut kuin muutamia minuuttia ja hyvin vähän, joten se siitä vedestä.

Tosiaan kun oli loppuilta sellaista mukavan vilpoista niin päätin muitten lähtiessä lenkille tehdä jäljen Fannille. Jälki oli n. 30 m pitkä ja se oli tehty sellaiseen heinikko metsään. Alussa oli nami, keskellä pari namia ja lopussa oli kulhossa nameja.
Ja keskellä oli yksi esine, Fannin harja.

Ennen jäljen ajoa kävimme n. 3 km pyöräspurtti lenkillä. Eli kovaa laukaten ja välillä rivakkaa ravia ja sitten taas nopeaa laukkaa, Fanni olikin jo janoissaan kun pääsimme kotia ja lähetin sen alapihalta käskyllä "uimaan" rantaan. Ja sinne se painoi ja kovaa ja tuli sitten jonkin ajan kuluttua takas jo vähän virkistyneenpänä.

Pelkäsin että, jälki menisi ehkä vähän mönkään koska Fanni vielkin läähätti jonkin verran. Rauhoitin sen tyystin jäljen alkuun, pistin makuulleen ja palkkasin. Kun oli hiukan rauhoittunut, annoin luvan jäljelle. Innokkaasti lähti, söi alkunamin ja jatkoi tosi tarkkaan ja ihan sopivaa vauhtia! Söi keskeltä namit ja kun tuli sellainen lehtikasa vastaan jonka yli olin kävellyt se hiukan sekosi ja vähän pyöri mutta, pysyi silti lähellä jälkeä kokoajan. Jatkoi sitten taas hyvin jälkeä ja esine tuli pian vastaan, naksautin Fannin huomioidessa esineen ja käskin maahan, naksaus ja palkka. Meinasi ottaa varaslähdön mutta, käskin takaisin maahan ja sitten vasta lähetys jatkaa jälkeä. Jatkoi jäljen loppuun hyvin. Lopussa kaarros oikealle jossa kulho, hiukan poistui jäljeltä kun jatkoi vähän suoraan mutta, palasi nopeasti jäljelle takas, sai sitten viel minulta extrapalkkaa kun meni niin hyvin! :D
Tarkoitus oli myös tokoilla mutta se jäikin ja muiden käytyä saunassa kävin Fannin kanssa uimassa. Unohdin liivit ylös ja uitin Fannia kaksi kertaa ilman liivejä hihnasta taluttaen. Välillä pidin mahan alta kun ei ollut niin hyvää uimista kun peräpaa aina valahti alas vedessä ilman liivien tukee, lopuks pysyi peräpääkin pinnalla iman tukea. Pesin ja uin itse ja heitin Fannille lelua pitkälle veteen jota pari kertaa innoissaan haki niin että joutui uimaankin jonkin matkaa.

Fannin liikkeei on minun mielestä parantunut paljon uimisen jäljiltä, vaikka Fannilla on aina ollut aika nätit ja hyvät liikkeet niin nyt se esim. ravaa oikein sillei pehmeesti ja joustavasti ja on paljon virkeämpi muutenkin :)

Huomenna lähdemme viimeistään kolmelta päivällä Hämeenlinaan iskän siskon luo. Seiskalta illalla on siellä kesäteatteri minne mennään. Fanni ei pääse mukaan ja se jää minun kolmen siskon ja veljen kanssa kotia, lauantaina tullaan kotia. Huomenna pitäisi ennen lähtöä keretä tekemään jälki ja ehkä uimaan jos on hyvä keli. Ja muutakin Fannin kanssa, tokoilla ja leikkiä ;)

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Valeraskautta, uimista ja hellettä!!

Nyt on ollut niin lämmintä että, ei olla muuta jaksettu oikein kunnolla tehä kuin UIDA!
Jälkeä en edes viitti mennä yrittämään näin kuumalla. Fanni tykkää hirveesti uida ja sit se lilluun mun kanssa sellasella uimarenkaalla tuolla järvessä :)
Fanni hakee ihan leluja pitkältä vedestä uiden kun heittää joten en ole sitä nyt enään kuin silloi tällöin liiveillä uittanut.

Ja sit se tämän ajan harmi eli VALERASKAUS! Fannilla ei ennen se ole ollut kovin paha (hiukan ehkä levoton) mutta viimekerta oli ihan hirvee! Oli aivan pimee, tärisi ja läähätti ja oli aivan paniikissa jossei löytänyt "pentujansa"!

No nythän sillä on sitten se, kokoajan mun sängyn alle änkee ja sitten sieltä se ei tule sitten millään pois! Olen sulkenut kaikki ovet missä on sänky jonka alle se voisi mennä mutta, sitten se hyppii mun ovea vasten niin kauan että saa sen auki. Olen myös tumpannut sängyn aluseni täyteen kaikkee jotta ei mahtuisi sinne, no sehän sitten vikisee ja tuskailee kun ei pääse sinne! Sit se vaan haahuilee talossa kokoajan stressaantuneena läähättäen ja täristen ja etsii "petujansa" joka paikasta.
JA kun ulkona on niin kuuma etten siel voi oikein mitään puuhata (lenkkeillä tai jäljestää) jotta olisi muuta tekemistä Fannilla. No sitten olen yrittänyt sen kanssa jotain pientä sisällä ja ulkona. Sisällä makkaroiden etsintää jostain huoneesta ja sitten ollaan tokoiltu ja temppuiltu sekä ulkona että sisällä. Kun hölkkään ja sanon vain "maahan" niin Fanni menee tosi nopeeta ja hyvin maahan! Se pystyy hyvin kyllä keskittymään mutta, sit jos ei oo tekemistä niin haahuilee joka paikkaan.

No mutta, pitää yrittää pitää lelut poissa, vähentää ruokaa ja yrttää keksiä kaikkee puuhaa! :)

Tuli vastaus että, Fannin voi ilmoittaa sekä turisti-tai "tavisluokkaan" näyttelyssä. Joten jos saamme ikenet nyt hoidettua vihdoinkin ja äiti vain suostuu niin mennään vähän katselemaan klubiesger näyteelyyn ja turistiluokkaan! ;) :D
Ja kuvablogiin on lisätty heinäkuun osioon mummolareissulta jotain epämääräsii kuvii!

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Perjantai ja Lauantai



Perjantaina ei tehty mitään, toivuttiin reissusta ;)
Nuohoojakin kävi heti aamusta, Fanni kävi nuuhkasemassa ja kömpi takas nukkumaan :D

Illalla käytiin äitin kanssa yhellä tuttavalla eli Ritvalla jolla on satakunta sonnia, ISO 5 v berniuros Otto ja 7 v kleinbitzi (miten lie kirjotetaan) Repe. Otimme Fannin sit autoon kans mukaan ja päästettiin sekin sitten pihaan vapaaksi. Pelkäsin nimenomaan että Fanni tekee jotakin sille Repelle vaikka, Ritva sanoi että se pitää kyllä puolensa. Otto on kyllä innokas ja leikkisä mutta, sillä on tosi huonot lonkat joten sen liikkuminen oli tosi huonoa.
Ihmeekseni Fanni innostuikin nimenomaan Repestä ja yritti saada sitä leikkiin ja tuntui että, Fanni vaan nauroi tai piti vitsinä kun Repe rähisi ja yritti tuontuosta näykkästä Fannia :D Joten se oli sellasta, Fanni juoksee Repen perässä ja Repe kipittää minkä kerkeää karkuun Ritvan jalkojen juureen :D

Otto ja Fanni oli kuin vanhat tutut ja kaikki koirat oli ihmeen rauhallisia Fannikaan ei kiinnostunut päämäärin melkein yhtään toisista koirista, heti autostakin päästyään meni koirien ohi haistelemaan jotain puskia :D

Lauantainakaan ei oikein mitään jaksettu tehä, katsottiin tangomarkkinoita :D
Olemme olleet tämän viikonlopun nelistään kotona, äiti, iskä, Fanni ja minä. Kaikki muut on jossain. yks veli armeijassa toinen asuu Jyväskylässä, 3 siskoa Vaasassa ja yksi sisko isosena riparileirillä ;)
Iskä lämmitti illalla rantasaunan ja kävimme Fannin kanssa kahdestaan. Pistimme makkaran paistumaan kiukaalle. Saunottiin käytiin uimassa saunottiin käytiin uimsassa jne. :) Uitin Fannia ilman pelastusliivejä mutta, hihnassa :)

torstai 8. heinäkuuta 2010

Paluu Keski-Suomeen :)



Torstai aamuna keräsimme viel muutamankymmenen litraa meille kotiin mansikkaa ja pilkottiin raparperiä. Fanni taas tietysti mansikkamaalla ollessamme pyöriskeli rutikuivassa mullassa ja oli ihan harmaa.
Lähdimme käymään uimassa, rantaan jossa pitää kävellä 100 m että on vesi edes johkin kaulaan asti. Emme kahlanneet niin kauas vaan uiskentelimme siinä missä oli vettä napaan asti. Kun lähdimme veteen kahalailemaan, niin Fanni lähti uimaan perään ja se oikein nautiskeli ja katseli samalla meisemia (ainakin näytti siltä :D ) Se veti jotain rundia siinä meidän lähellä ja kun kyllästy uimiseen palasi rantaan ja vartoi siellä niin kauan että palasimme, että kyllä on kummasti muuttunut tuo koira veteen suhtautumisen puolesta!

Söimme ja otimme vaunussa ja mummo ja pappa talossa kunnon torkut. Fanni alkoi siinä jo heräilemään ja kävi minun pedin vieressä niin kävin jo autoon pakkaamastani laukusta hakemassa "Koira psykolokin sohvalla" ja "Koiranvirkoja" kirjat ja menin pihakeinuun lukemaan niitä. Fanni seurasi mutta kun paarmat kiusasi niin kovin niin palasi kumminkin varjoon. Mullekki tuli jo niin kuuma että menin vaunuun lukemaan.

Joskus seitsemän aikoihin illalla lähdimme kotia kohti ja Fanni nukkui koko 2,5 tuntisen ajomatkan minun vieressä takapenkillä. Vaunu jäi sinne koska ilmeisesti palaamme Fannin ja toisen siskon kanssa mummolaan parin viikon päästä.
Kuvia latailin justiinsa juhannuksesta ja tästä reissusta koneelle, tähän lisään varmaan pari mutta kuvablogiin joskus tässä :)




keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Keskiviikkoa

Aamulla syötyämme lähdimme käymään Kokemäen keskustassa kaupassa ja mummon ja papan kerrostalo asunnolla. Fanni odotti autossa sen aikaa kun oltiin siellä asunnolla. Mummo ja pappa lähtivät kauppaan ja minä, sisko, iskä ja Fanny lähdimme käymään jonkin matkan päässä iskön siskolla Helgalla jolla on 4 poikaa ja mies. Ne kyllä käyvät usein meillä mutta, tämä oli ensinmäinen kerta 20 vuoteen kun ketään meistä niillä oli käynyt. No niillähän oli vapaana pihapiirissä kukko ja 5 kanaa. Fannihan juoksi siinä pihassa vapaana ja pelkäsin että, Fanni tekee fileetä niistä kun se ne näkee.
No mutta näkihän se ne ja ravasi vähän lähemmäks n. 10 m päähän ja niitä siinä kovasti ihmetteli mutta, sen lähemmäksi ei mennyt :)

Lähdimme sitten sieltä ja palasimme mummolaan ja siinä syötyämme oli tarkoitus lähteä pyörällä tuohon 6 km päähän käymään mummon siskolla Kertulla. Kello oli niin paljon että, lähdimmekin autolla. Kerttu on oikea eläinten ystävä ja ilahtui kovasti Fanni vierailusta. Mummo käski Kertullekkin näyttää temppuja ja Kerttu taas ihmetteli miten viisas Fanni on ja miten olen saanut sen oppimaan.
Sinne tuli myös KErtun poika (joku 50 v) ja heti kun näki Fannin sanoi: "Mikä kuono tolla on!?" Hih :D
Kun menimme KErtulle niiltä lähti juur jotkut mansikan poimijat joilla oli joku pikkuprasa mukana. Se pistettiin autoon ennenkuin otin Fannin pihalle. Pihassakin kävi jossain vaiheessa naapurin joku pystykorva mutta, Fanni ei onneksi huomannut sitä :) Mummo sanoi että kun se ihan ekaa kertaa joskus näki Fannin niin ajatteli että tuo kyllä ruma koira on :D Mutta nyt kehui sitä niin kauniiksi ja hieno rakenteiseksi ;) Sitten siinä kävi joku naapurin maanviljeliä ja tuli rehvakkaasti siihen puhua pulputtamaan ja kertoi jotain juttua ja puhui siinä yhteydessä jotain viroa niin Fanni alkoi murisemaan juuri silloin sille :D

Ne sanoivat että kyllä on Fannikin varmasti hyvä vahtikoira kun ne muistavat joskus kun iskän ja äitin entinen Maro bokseri oli istunut tyyneesti Kertun ulkoportaalla niin ei ollut naapuritkaan uskaltaneet tulla sinne vaikka kuinka vannoi että kiltti on! :D

Huomenna keräämme mansikoita ja lähdemme kotia kohti. Vaunu jää tänne kun ilmeisesti tulen sitten Aino siskon kanssa tänne uudelleen myöhemmin.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Veneilyä ja pulikointia

Tänään keräsimme aamulla vähän mansikoita ja lähdettiin veneellä saareen jossa on mummon ja papan kaksi mökkiä. Matka sinne meni hyvin, Fanni istui tyyneenä minun jaloissa mutta, oli kyllä kuuma! Sillä hetken kierreltiin ja mummo paistoi lättjä joista Fannikin sai osansa. Otin kuvia ja leikin Fannin kanssa.
Fanni kävi uimassa ja oikein ui kun heittelin sille palloa veteen. Myöhemmin kävimme mummon ja iskän kanssa uimassa ja uitin Fannia liiveillä siinä.

Kun palasimme, Fanni oli taas superkiltisti veneessä ja mummolassa keräsimme mansikoita (silloin oli onneksi ilma viilentynyt mutta, paarmoja oli paljon!) Just kun oli järvessä pessyt Fannin sen aamusesta tomusta. Niin eiköhän se seurannut meitä mansikkamaalle ja kävi taas pyörimässä ruti kuivassa, kynnetyssä maassa :D Se oli kieltä myöten aivan musta/harmaa ja jouduin sen vedellä ja juuriharjalla pestä.

Illalla lähdimme sisko, iskä ja Fannin kanssa käymään tossa 200 m päässä iskän veljellä ja siellä oli iskän yhden toisen veljen kettuterrieri Nelle. Noh, Fanni päästettiin kanssa sinne sisälle ja siellä jo hetken päästä ne toisillensa rähisi (tyttöjä molemmat ja kiivas luonteisia!) Fanni sai loppuajan vaellella ulkona ja alkoi satamaankin. Uko-ovella syntyi taas ongelmia kun Nelli ja Fanni ottivat oikein kunnolla yhteen. Lopulta sain revittyä Fannit pannasta pois. Siinä pihalla kävi myös joku naapurin lassie mutta, Fanni ei onneksi huomannut sitä! :)

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Porissa

Tänään lähdettiin joskun yhden aikaan päivällä siskon, iskän ja Fannin kanssa asuntovaunu perässä Poriin mummolaan.

Fanni oli ihan surullinen kun näki että pakkasin vähän tavaroita. Sittenkun se huomasi että pakkasin sen pallonkin mukaan niin johan alkoi vartimoinen. Se seisoi koko päivän auton edessä ja kun ovet oli auki niin shän oli tietenkin ängennyt autoon istumaan.
Lopulta päästiin matkaan ja oli pirun kumma! Tampereella pysähdyttiin johkin auton varaosa liikkeeseen jossa iskä oli aika kaunan ja minä, sisko ja Fanni odotettiin autossa. Käytin Fannia pissalla ja pistin sen vaunuun josko siel olisi ollut viileämpää. Autossa olikin matkalla sit viileämpää.

Mummolassa keräsimme pari rivii mansikoita ja perattiin ne. Sit näytin noille tossa pihassa Fannin kaikkia temppuja. Yksin temppu oli sellanen et vein paperia vaunun vessaan ja kun aivasti niin Fanni juoksi ja hyppäsi täyttä vauhtia vaunuun ja toi minulle nenäliinan. Se oli kyl huvittavan näköistä! :D Mummo ja pappa sanoi Fannia viisaaks ja kiltiks ja minua hyväks kouluttajaks, Hihi, oiskin noin :D
Sit vähän treenattiin maahanmenoa hölkässä joka meni vallan mainiosti! :D

Mummolla ja papalla on nuori kissa joka menee aina muurinpäälle piiloon kun Fanni tulee kylään. Nytkin nostin sen muurin päälle ennenkuin päästin Fannin sisään.
Yhtäkkiä kissa hyppää alas muurin päältä ja kiehnaa siinä ja tepsuttaa Fannin ohi eikä Fanni huomaa mitään, nukkuu vain :D Yhtäkkiä Fanni huomasi kissan ja suljin oikein silmät kun ajattelin et nyt tapahtuu, Fanni nousee salamana pystyyn ja menee kissan luo. Fanni vain jähmettyi siihen (melko rentona eikä edes karvat pytyssä!) ja kissa haistoi Fannin etukäpälät ja alkoi sen jälkeen tuttavallisesti puskemaan Fannin poskia :D Fanni ei ollut moksiskaan ja sen jälkeen ne olivat parhaimmat kaverukset ja välillä ei toisistaan moksiskaan vaikka, siis ennen ovat toisiaansa vahdanneet (Fanni vähän "murhanhimoisesti ja kissa vähän uteliaanpelokkaasti muurinpäältä) :)

Nyt nukutaan vaunussa, Fanni hyvin tyyneenä kuorsaa tuossa :D
Huomenna lisää mansikan poimintaa ja uimaan :) Käärmeitä ei ole mummo kuulemma nähnyt tänä kesänä ollenkaan! :O Vaikka tämä vuosi on oikea käärmevuosi ja täällä Porissä käärmeitä riittää. Noh, onneksi ei ole! En välittäisi tavata käärmettä, ja ehkäpä uskallan tehä metsään jäljenkin, vaikka tääl onkin tosi kuivaa ja kuumaa! Huh hellettä! :D

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Pulikointia



Aamulla käytiin viimeisen kerran ruokkimassa Edi ja Pen. Edi ja Fanni leikki siinä ja minä kasteli kukkia. Kun kävelimme takaisinpäin kotia tuli mun kaks mun siskoista autolla vastaan, olivat lähdössä ABC:ltä hakemaan johkin veneretkelle eväitä. Hypättiin Fannin kanssa kyytiin, Fanni istui jalaktilassa ja kaikki ikkunat auki. Istuis Fannin kanssa autossa kun muut kävi kaupassa ettei, Fanni hyppis ympäri autoo ja kuolais ja karvais kaikkee, oli nimittäin ihan törkeen kuuma joten kuolaakin tuli :D
Fanni on tottunut oleen koiraverkon takana autossa niin eipä olisi ainakaan varmaan jalkatilassa pysynyt :)

Sit lähettiin meidän veneellä johkin saareen ottaan aurinkoo eväiden kans mutta, ei sitten jaksettunkaan mennä sinne kaukaiselle saarelle ja vain seilattiin ympäri ämpäri järvee. Syötiin sit veneessä :D Fannikin sai tietenkin kaikkee ja yhtäkkii se oksensi veneen lattialle kauheen kasan ruokaa jonka keskellä oli myös kokonainen lihapulla :)
Kun päästiin kotiin otettiin vähän aurinkoo nurmikolla ja sit lähettiin uimaan. Välillä uitin Fannia liiveillä ja välillä heittelin sille pulloa vain syvälle veteen mitä se sit innoissaan uiden haki :) Sit välillä heitin sitä sivusuunnassa veteen niin Fanni laukaten kiiti veden yllä ;)
Uitiin pitkään ja käytiin välillä syömässä.

Illalla tein n. 30 m pitkän jäljen. Pistin alkuun, keskelle ja loppuun kinkkua.
Ja yhden esineen keskelle. Vanheni n. 10 min. Rauhoitin taas Fannin ennen jälkeä, pistin maahan ja annoin käskyn jäljelle. Söi alkunamin jatkoi mutta, nokka ehkä vähän liian ylhäällä (joka saattoi johtua siitä että oli aika pitkää ruokikkoo ja heinät oli saattanut nousta ylös askeleiden alta jolloin jälki kulkee vähäniinkun ylhäällä). Jouduin käskemään Fannin takas kun se oli edennyt jo metrin. Pistin hihnan menemään pannasta etu-ja takajalkojen välistä ja annoin käskyn uudelleen jäljelle. Lähti taas hyvin jäljelle. Samassa kohtaa missä pyysin sen pois ekalla kerralla Fanni kääntyi n. 20 cm oikealle. Mutta palasi nopeasti takas jäljelle ja jatkoi tosi tarkasti. Söi keskeltä namin, tuli esineelle naksaus ja "maahan" käsky, naksaus ja nami. Siitä käsky jatkaa jälkeä ja hyvin jatkoi ja lopussa söi loppu namin ja sai minulta viel extranamia ja kehuja.

Sen jälkeen piilotin lelun puoliks jo maatuneeseen lehtikasaan. Hetken aikaa Fanni haistoi kasaa ja tonki ja kai kaivoikin vähän. Sitten yhtäkkiä se sain jonkun ihme kohtauksen joka muistutti jotain allergiakohtausta. Se kuonoansa alkoi aivan kauheasti rapsuttamaan maahan eikä meinannut millään lopettaa vaikka siskot tuli lenkiltä ja sanoin et "Kuka tuli?!"
Teransillakin viel muovikynnysmattoon hinkkas ja sisällä lattiiaan ja sit mun huoneessa petiinsä viel tunti sen jälkeen kun se alko?!

Jäljen jälkeen käytiin iltauinnilla kahdestaan Fannin kanssa. Ekaks talutin Fannin syvälle, sillä ei ollut edes liivejä päällä silloin. Näytti sen verran kumminkin ikävemmältä uittaa sitä ilman liivejä joten pistin sille liivit päälle ja käskin sen odottaa rannassa kun pesin äkkää hiukset siel. Sit hain sen rannasta ja kävin uittamassa sitä liiveillä kaks kertaa tosi syvällä ja lopuks viel juoksutin sitä rannassa. Ja voi että sen jälkeen taas oli aivan vastustamattoman ihanaa kun kuivasin Fannin pyyhkeellä. Naaman kuivaus on niin ihanaa Fannin mielestä ja se nauttii siitä täysin siemauksin :D

Huomenna lähetään iskän, Fannin ja siskon kanssa Poriin mummolaan. Iskä lähtee sieltä tiistaina ja minä, sisko ja Fanni tullaan joko junalla tai joku hakee meijät sieltä torstaina. Siellä varmaan kans uidaan paljon ja lähinnä varmaan tokoillaan, en uskalla tehä jälkee metsään kun siel on käärmeitä! :O

Et sellasta :)

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Fannistako vesipeto!?

Aamulla lähdin pyörällä ilman Fannia ruokkimaan Edin ja Penin ja kastelin kukkiakin.
Minun tietämättä äiti ja kaksi siskoistani tuli autolla hakeen mut kun oltiin lähdössä kaupunkiin. Hyppäsin kyytiin ja kierreltiin Kodin 1 ja Askot sunmuut :)
Fannikin sai Askosta ihmisille tarkoitetun ison lattiatyynyn ja Fannihan tykkäsi siitä hirveesti vaikka ajateltiin että ei varmaan nuku sen päällä.

Kävimme noin tunti pötköön uimassa ja sisko kellui syvällä sellasella isolla pyöreällä "patjalla" otti aurinkoa. Uitin Fannia siinä ja sit kaks mun siskoo lähti rannasta veneellä ottamaan aurinko järvelle, niin Fannihan lähti niiden perään uimaan ja Fanni oli jo tosi syvällä ja huusin sen takas niin kyllähän se sit palas, onneks :)
Yhdessä vaiheessa otin Fannilta liivitkin pois ja heittelin sille vettä täynnä olevaa pientä limsapulloa tosi syvälle ja ajattelin että ei varmaan mene niin Fanni muitta mutkitta juoksi aivan täyttä veteen ja ui sen sieltä pitkältä ja toi rantaan! :O
Fanni sain vetää myös uiden siskoni patjoineen syvältä ihan rantan asti ja Fanni oli ihan innoissaan :D Sit Fanni hyppäs meidän toiseen ihan samanlaiseen kuin siskollakin isolle pyöreälle patjalle ja sit käytiin Fannin istuessa patjan päällä ja minun potkiessa jaloilla liikettä aika syvällä :D Vähän matalemmalla Fanni hyppäsi pois patjasta ja ui rantaan.
Sisko sano Fannia saukon näköseks kun se juoksi minun ja minun siskojen (niiden jotka tuli veneellä rantaan) väliä vedessä, se juoksi aivan pää matlana laukaten ja vesi vain roiskui! :D
Silloin kun aloin pari viikkoa sitten uittamaan Fannia, ei tullut mieleenikään että, Fanni alkaisi tykkäämään uimisesta, päin vastoin! Oli tarkoitus vain kunnon ja selän puolesta uittaa sitä mutta, sen ansiostahan siitähän on tullut vallan vesipeto! Jää Edi vesipetokin kohta kakkoseks!! :D
Sen jälkeen minä ja kaks mun siskoo leikittiin Fannin kanssa pihassa olevilla sählypalloilla. Kun Fanni otti yhden suuhun niin joku huus että hei se sun pallo on täällä! Fanni juoksi seuraavan pallon perään ja taas joku huusi ja heitti uuden :D (palloja joita heiteltiin oli siinä yhteensä n. 10 kpl)

Sitten tehtiin muurikalla lettuja ja lähdin Fannin kanssa ruokkimaan Ediä ja Peniä, kävelimme sinne koska meillä oli aamusta jäänyt pyörä siellä. Fanni ja Edi leikki hetken siinä pihassa, sitten pistin Edin ja Fannin tarhoihin ja lähdin Penin kanssa 7 km pyörälenkille. Kun tulin takas, Fanni ja Edi taas leikki ja kastelin kukkia ja lähdettiin pyörällä kotia :) Sit sen jälkeen saunottiin!

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Uimista ja iloista tokoa!

Aamulla kävin ilman Fannia pyörällä ruokkimassa Edin ja Penin ja kävin Penin kanssa 7 km pyörälenkillä. Samalla lenkillä poikkesin myös meillä juottamassa Peniä. Edi sai olla vapaana siinä minun kanssa kun siinä pihassa olin ja heittelin sille leluja joita se mulle kanniskeli :)

Fannille ei jostain syystä aamulla maistunut muu ruoka kuin heinä. Noh, tarkoitus oli tehdä jälki mutta, ajattelin että jos Fannille ei maistu ruoka niin ei tehdä sitten jälkeä ja päätimme käydä uimassa. Taas sitä samaa, ravuutin rantavedessä, käytiin syvällä uimassa ja rannassa välillä, Fanni taas tuli kiltisti uimaan.

Leikattiin kynnetkin ja hyvin antoi kaikki leikata, kun ottaa tiukan asenteen niin ei minkäänlaista vastarintaa tee.

Illalla äiti vei minut autollaruokkimaan Ediä ja Peniä ja otin Fannin takaronttiin (unohdin että se oli siellä ja otin vasta ihan lopussa sen ulos autosta leikkimään Edin kanssa :O
Edi taas juoksi haltioissaan vapaana pihassa ja kanniskeli leluja mulle ja haki niitä niin innokkaasti että tais vetää pari kuperkeikkaakin :D Penin täytyi tyytyä olemaan tarhassa.

Minut oli myös määrätty kastelemaan hirvee määrä kukkia ulkona ja niille sitten kanniskelin vettä ja Fannikin pääs vähäks aikaa Edin kanssa leikkimään.

Kotona tein sitten Fannille 30 m jäljen heinikkoon. Alun neliöön pistin neljä makkaranpalaa, keskelle jälkeä makkarakasan ja jäljen loppuun piilotin heinikkoon namikulhon missä myös makkaraa. Keskellä oli myös yksi lelu.

Annoin jäljen vanheta n. puol tuntia kun käytiin uimassa.
Uitin Fannia taas samalla lailla kuin päivällä mutta, välillä myös heittelin sille palloa veteen ja se haki niitä. Vieläkään ei hae yksinään niin syvältä että joutuu pitkään uimaan mutta, huomattavasti vapautuneemmin hakee vedestä leluja kuin ennen. Sitten heitin pallon aina syvälle ja kävelin Fannin vieressa kun se ui sen pallon luo ja kaappas sen suuhunsa (samalla suunavauksella meni tietty sit myös litra vettä suuhun :D :D
Sit uitin sitä ja koklattiin sellasta ns. "vesipelastusta" eli kun Fanni lähti uimaan rantaan niin otin lyhyen matkan päästä hihnasta kiinni ja "roikuin" mukana eli Fanni veti minua vedestä pois :) Fanni tykkäsi siitä ja oli ihan tohkeissaan ja sitten kun sen jalat yltti maahan niin se oikein kovaa ravasi ja veti minut rantaan. Viimisellä uintikiekalla mun toinen Grogsi tippu jalasta (uitin Fannia vähän mutasissakin paikoissa niin oli kengät sen takii jalassa myös uimassa) Niin olin rannassa ja tippunut kenkä oli aika syvällä ja koitin vain, ja sanoin Fannille että kato mikä tuolla on että, tuotko mulle sen?! Ja Fannihan lähti oikein kovasti loikkien hakemaan sitä ja toi sen ylpeänä minulle :D Otin siltä liivit pois päältä ja se nappas heti rannalta tennispallon ja lähti sen kanssa painelemaan ja lujaa pihalle.
Huusin sen takas saunalle koska Fanni piti viel kuivata. Fanni hyppäs tapansa mukaan rappuselle ja kun levitin pyyhkeen polvilleni niin se laski päänsä siihen ja oikein nautiskelleen siinä lepuutti päätänsä kun kuivasin sen kaikki kirsun ja korvat :D Fanni niin rakastaa kun sen päätä kuivataa pyyhkeellä ja sit se innostuu kun sen muuta vartaloo kuivataan :) Hupsu koira!

Sit kun se oli omasta mielestään valmis niin se hyppäsi portaalta pois ja kuuli naapurista ääniä ja juoksi pihalle ja haukkui rehvakkaasti joka puolelle :D

Kävin pukemassa vaatteet ja käytiin ajamassa jälki. Fanni heti ulko-ovelta alkoi etsiä jälkeä vaikka sinne oli matkaa parisataa metriä. Rauhoitin Fannin taasm pistin sen maahan aivan jäljen alun eteen ja näytin sille alussa olevat makupalat jotka se jäljelle lähdön luvan saatuaa nautiskellen söi. Sitten se lähti sopivaa vauhtia jäljestämään niin tarkkaan kuin jälkeä vain voi mennä. Se meni kokoajan aivan jäljellä mutta, silti se ei huomannut kävelevänsä vain namikasan ohi. No mutta, eihän se mitään haittaa, jalanjälkiähän se pitääkin etsiä ja jäljestää eikä mitään namikasoja ;) No esine tuli vastaan yllättäen minut täysin ja ensinmäisen kerran varmaan Fanni katsoi minuun että "Mitä mä teen, esine tuli vastaan!?" ja Fanni oikein pysähtyi esineen kohdalle ja tosiaan katsoi minuun kysyvästi, silloin käskin sen maahan, naksaus ja palkka ja käsky jatkaa jälkeä. Fanni jatkoi jälkeä suoraan ja pian tulikin jo lopun kiitos :D Söi nautiskellen lopussa namikulhon makkarat ja sai vielä minulta extranamia ja iloiset kehut! Jee! :D

Hain sisältä lisää namia ja mentiin nurmikolle tokoa. Oltiin maahan menoa sekä juoksusta että kävellen pari kertaa pienellä käsimerkillä. Juoksin tai kävelin, käsky maahan ilman pysähtymättä itse ja aivan pieni käsimerkki sivulla. Fanni meni noppeesti maahan ja kyynerpäitten kautta!! :D
Sitten ajattelin että kokeillaanpas juoksusta maahan menoa ja niin että ei minkään moista muuta apua muutakuin käsky "maahan" juoksin takaperin Fanni edessä ja käsky maahan ilman pysähtymistä tai käsimerrkiä. Fanni meni taas nopeasti maahan ja kyynerpäitten kautta!! :D
Tota tehtiin muutaman kerran ja sit vähän temppuiltiin, kävelevien jalkojen läpi pujottelua, Fanni aivan täpinöissään sitten käskystä haukkumista ja pyörimistä ja puiden kiertämistä ja Fanni taas aivan täpinöissään :D Sitten oltiin parikertaa ettentulemista sekä käsimerkillä että ilman, jos ilman käsimerkkiä sanon vain "Ex" Fanni alkaa haukkumaan?! No eli siis pieni napautus kädellä mahaan ja sana "Ex" niin toimii :) No edetä sivulletulot tuli koko bokserin innolla :D Eli hyvin! Sit oltiin luoksetulo. Koira haahuili jossain käsky tänne tuli kovalla vauhdilla ja hyppäs innolla sivulle suoraan. Jätin siihen, kävelin n. 20 m päähän ja käsky tänne! Säntäsi koko bokserin voimalla ja suoraan hyppy komeasti sivulle! Iloista toimintaa!! :D

Sitten leikittiin isolla vinkuvalla kanalla ja Fanni retuutti sitä ja vähään aikaan en ole nähnyt Fannissa noita pentumaisia piirteitä. Se hyppi ja pomppi ympäriinsä ja teki minulle hauskoja leikkiinkutu kumarruksia :D Oli säälittävää mutta, tarpeellista lopettaa leikki kesken parhaimpien rientojen että, riittä intoa seuraavaan leikkituokioon :D
Sisällä äiti taas ihaili sen kaunista nassua :D Ja se sain Jahti Vahtia kuivana johon sekoitin sekaan PellavaMusti öljyä ja Raejuusto, kyllähän kelpas :D Uimisella on kyllä ollut todella hyvä vaikutus Fanniin, uimisen jälkeen se on ainakin kovin pentumainen ja sitten minun mielestä (en tosiaan tiiä johtuuko uimisesta oikeasti vai ihan jostain muusta) mutta Fannilla on paljon pehmeämpi ja sulavampi ravi ja se peitsaa melko harvoin enään :D

torstai 1. heinäkuuta 2010

Jihuu! Onnistunut jälki :D

Aamulla käytiin ruokkimassa Edi ja Pen. Mentiin Fannin kanssa tuo n. 3 km matka (yhteensuuntaa) pyörällä. Kotona vielä ollessamma alkoi ukkostamaan ja kun oltiin matkalla alkoi sit oikein kunnolla sataa, joten oltiin kyl sika märkii. Annoin ruuat ja Edi oli Fannin kanssa siinä pihassa.kun alkoi taivas selkenemään ja sade lakkas, pistin Fannin Penin tarhaan ja Edin viereiseen tarhaan ja lähdin Penin kanssa pyörälenkille. Käytiin n. 6 km lenkki Penin kanssa. Sielläkäkin matkalla pari kertaa jyrähti tosi kovaa aivan meidän päällä, hui! :=
Kun tultiin takas niin oli kaksi iloista koiraa tarhoissa :) Päästin Edin ja Fanni vapaaks taas leikkimään ja nyt Fanni oikein leikki (toisin kun viime kerralla kun käytiin) ne juoksi hippasta ja sensemmosta. Annoin koirille vähän nameja ja luita jä lähdettiin Fannin kans kotiin.

Tein metsään n. 40 m jäljen johon jätin 1 esineen ja ajattelin että, koitetaas nyt viel kumminkin sitä maahanmeno ilmaisuu esineellä. No jälki meni taas päin mäntyä! Nokka ylhäällä, eikä mennyt lähelläkään jälkeä. Ilmavainun otti jäljen keskelle jättämääni namikasaa. Kävi namikasan syömässä ja jatkoi samaa haahuilua mutta, löysi kumminkin jäljen lopun. Taas yks epäonnistunut jälki! Ärh!

Tein uuden n. 25 m pitkän jäljen heinikkoon. Jälki lähti tien reunasta. Potkin alkuun neliön johon keskelle jätin yhen nakin palan. Keskelle jätin namikasan ja siitä vähän eteenpäin jätin yhden lelun. Loppuun kuppiin vähän huononpia nameja.
Sillä välin kun jälki vanheni käytiin uimassa. Taas samaa juttua: Eka kahlattiin jotta totuttais veden lämpötilaan ja muutenkin juoksutan sitä rantavedessä, on hyvää kuntoilua kun joutuu ravata veden vastusta vasten. Sitten taas talutin sen syvälle ja alkoi uida. Tehtiin pieni lenkki syvällä ja takas rantaan huohahtamaan ja eikun takas uimaan, tota tehtiin n.6 kertaa.
Taaskaan en kertaakaan pitänyt Fannista muuten kiinni kuin vain hihnan päästä kun talutin sitä syvälle. Olen tyytyväinen uimiseen kyllä! :)

Noh, sitten ajettiin se jälki jonka tein sinne. Rauhoitin Fannin totaallisesti aivan jäljen lähtöön. Pistin Fannin maate siihen ja annoin nameja. Näytin sille jäljen alussa olevan namin ja sanoin "jälki" lähti liikkelle söi rauhassa alusta namin, jatkoi suht rauhallisesti jälkeä. Namikasan söi rauhassa keskeltä. Lelu tuli vastaan, naksaus ja menin vierelle ja käsky "maahan". Fanni maahan ja naksaus ja nami. Vihjeestä "jälki" jatkoi hyvin ja rauhallisesti jälkeä eteenpäin ja saapui heinikkoon piilottamani namikulhon luo, söi namit sieltä ja sai multa viel extranamia ja kehuja hurjasti. Pidätin kokoajan henkeä jäljellä, ajattelin että, kohta se tekee sen tai sen virheen sunmuuta :D Mutta nyt oli sen laatuinen jäljen ajo kun Fannilla ennen on ollut, Jippii! :D
Ja, minä todellakin olen ihan hölmö mutta, me nyt kuitenkin vaihdetaan ilmaisu tohon maahanmenoon ja siinä pysytään! Se on parempi koska se rauhoittaa Fannia kun taas nosto lähinnä hermostuttaa Fannia. Eli näin mennään. Huomenna samanlainen jälki ja rauhoitan taas Fannin hyvin ja pistän jäljen keskelle namikasan. Fanni muuten jäljesti tosi tarkkaan kokoajan suoraa jäljellä :D Jee!

Meijän piti sen jälkeen leikkii ja olla tokoo mutta, unohdin ja mentiinkin sisälle josta sitten pian jo lähdettiin ruokkimaan Ediä ja Peniä. Nyt mentiin kävellen ja puolet matkasta juostiinkin. Edi ja Fanni leikki taas mutta, Pen joutui tyytymään tarhassa oleskeluun :) Kun sitä ei voi päästää vapaaks ja Fanni ei oikein tule sen kanssa toimeen. Juostiin/käveltiin kotiin jossa Fanni sain turvotettua Jahti Vahtia johon olin pistänyt Plaque Off hammasjauhetta ja Pellava Musti öljyä sekä pieniä kinkunpaloja joita oli jäänyt jääkaappiin :) Et sellasta :)