Tänään kävin Fannin kanssa noin 5 km lenkin.
Ja tein häiriöseuraamista siten että kun auto tuli vastaan niin käskin Fannin seurata ja se katsoi minua silmiin eikä edes vilkaissut autoihin :D Fanni kun on ollut yleensä aikas innokas autoja kohtaan ja pyrkinyt ajmaan niitä takaa :S
Kaverini teki omalle koiralleen ja käskin sen myös tehdä Fannille sellaisen pitkän fleecevetolelun ja voi kun se olikin mieluinen. Otimme sen lenkille mukaan ja Fanni retuutti, veti ja heitteli sitä aivan ympäriinsä. Se onkin nyt hyvä ottaa mukaan tokoon ;)
Ostin juuri vähänaika sitten hyvän motivointipatukan kun Fanni on aina tykännyt taisteluleikeistä ja meillä onkin ollut sellainen pieni patukka. Nyt muutama viikko sitten ostin sellaisen ison ja tosi hyvän patukan mutta, Fanni ei ole koulutuskentillä kovin paljoa siitä kiinnostunut, kotona kyllä vetää minun kanssa sitä ihan tosissaan. Vaikka kyllä Fanni koulutuskentilläkin tykkää yleensä leikkiä tosi paljon.
Illalla mentiin sitten naapurin mummolle kylään äitin ja Fannin kanssa, ja nyt vihdoinkin ajattelin opettaan Fannin haukkumaan käskystä.
Menin ulkokuistille ja sain Fannin haukkumaan sanoilla "Kuka tuli?" Kun kotonakin Fanni alkaa haukkumaan ja juoksee ovelle kun se kuulee noi sanat. Kun Fanni aina haukahti noilla sanoilla niin vaihdoin käskysanan "Hauku" sanaan. Ja nyt Fanni osaa haukkua käskystä :D Kyllä oppi tyttö nopeasti jutun juuren ;)
Nyt voisin kokeilla HAKUssa rullailmaisun sijaan haukkuilmaisua....koittaa että jospa se olisi sitten hauskempi ilmaisukeino :)
Sitten ajattelin Fannille opettaa että se ilmoittaa haukulla kuinka paljon on esim. 3+2 tai 5-1 . Opetan sen vaikka silmäniskusta haukahtamaan ja kun joku kysyy Fannilta laskutoimitukseen vastausta niin vinkkasen aina silmää niin monta kertaa kuin Fannin pitää haukahtaa saadakseen oikean vastauksen ;) :D
Niin osaisitko neuvoo tuon jäljen kanssa?
VastaaPoista