Sivut

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kuulumisia!

Eilen olimme kaverini avustuksella HAKUa. Kun olen saanut nyt opetettua Fannille käskystä haukkumisen niin ajattelin nyt sitten koklata "rullailmaisun" sijaan "haukkuilmaisua".
Ensiksi olimme sitä ihan murmikolla 20 metrin matkalta. "Lähetimme" Fannin aina toistemme luokse ja haukutettiin aina luonamme. Siirryimme seuraavaksi metsään ja olimme aika pitkällä matkalla kolme kertaa tätä. Varsinkin kaksi viimistä kertaa meni tosi hyvin!
Sekä kaverini että minä saimme molemmat Fannin haukkumaan kolmen haukahduksen ryhminä :D Eikä vain yhden haukun kertoina ;) Sitten olimme ALO-luokan liikkeet kaverini ollessa "tuomari". En palkannut Fannia makupalalla liikkeiden aikana enkä liikkeiden välissäkään. Meni ihan kohtuu hyvin kaikki. Muistaakseni hypyssä oli hiukan ongelmia ja vapaana seuraamisessa Fanni jätätti hiukan. Lopuksi lähdin saattaamaan kaveriani tuonne n 2,5 km päähän meidän tienristeykseen :)

Tänään olimme kaverini ja kaverini siskon ja niiden sakemannien kanssa 5 km lenkillä tuolla Muuramen harjulla. Pidin Fannia aika paljon irti kun oli hiukan vaikeeta kun Fannilla ja kaverin koiralla oli flexit ja kaverini siskonkin koira siinä viuhtoi joka paikkaa lyhyessä hihnassa kun menimme välillä kapealla metsäpolullakin ;)
Taas huomasi että Fanni on kyllä hiukan vahvaluonteinen. Kaverini ja sen siskon koirat vain nuoleskelee koirien suupielet kun Fanni taas helposti saattaa haastaa jopa riitaa :D
Kaverini sanoi tänäänkin Fanni mielenvikaiseksi kun se vähän vain komenteli toista koiraa ;) :D

Fannilla alkoi tänään juoksut ja voi kakkapöläle sentään......nimittäin meillä olisi ollut ensiviikon torstaina ne möllitokokisat tossa meidän "kotikentällä" ja kerkesin sinne jo ilmoittautuakkin.
Ja nyt ei päästä sinne. Ärsyttää todella paljon!!!! :(

No onneksi juoksut loppuukin justiinsa kun kesäloma alkaa niin päästään nauttimaan lomasta ja ennenkaikkea KESÄSTÄ!! B)

Olimme illalla myös n. 200 metrin "verijälkeä". Ja se meni ihan sikahyvin. Tositarkkaa haistelua ja olen kyllä ylpeä tästä suorituksesta!! Jess! ;) :D

2 kommenttia:

  1. Kiva että teillä on treenit sujuneet? Minkälaiset jälkivaljaat teillä on??

    VastaaPoista
  2. Meillä ei ole vielä jälkivaljaita. Ollaan tähän asti jäljestelty ihan normivaljailla. Mutta nyt olisi tarkoitus alkaa aktiivisemmin harrastaa niin aattelin hankkia. Olen miettinyt: http://verkkokauppa.planeetta.net/epages/Planeetta.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/ew-sport/Products/28
    Mutta en ole varma onko alapuolella sellasta lenkkiä.

    VastaaPoista