Eilen käytiin vain 5 km juoksulenkillä. Fanni sai olla vapaana puolet matkasta. Puolessa välissä lenkkiä pysähdyimme sellaisen hiekkaharjun päälle ja päätin tehdä Fannilla vähän "ylämäkitreeniä". Eli mäki oli tosi jyrkkä ja pitkä, ja koostui aivan pehmeästä hiekasta, jota on todella haastava juosta. Kolme kertaa heitin pallon alas ja käskin Fannin tuoda se minulle. Fanni juoksi koko ylämäen ja sai ylhäällä minulta isot kehut aina.
Sen jälkeen juoksimme harjun sivusta tosi jyrkkää mäkeä alas ja mentiin autotien yli toiselle matalalle hiekkaharjulle, joka on sellainen ns. "aavikko". Heittelin siellä jonkin aikaa Fannille palloa ja palasimme takaisin sen tosi jyrkän hiekkaharjun päälle kiiveten. Siitä jatkoimme matkaa moottorikellareittiä pitkin. Illalla Fanni vain löylytteli.
Tänään Fanni on vain maannut kokopäivän etunurmikolla täydessä auringossa
. Välillä vain kävin heittelemässä sille palloa ja harjasin sen tosi kiiltäväksi (Fannista lähtee todella paljon karvaa).
Illalla kävimme saman lenkin kuin eilen, jälleen juosten. Tänään otimme vain kaksi kertaa tuon hiekkaharjun ylös/alas juoksemisen. Fanni kävi polskimassa hieman suolla
. Kun olimme jo tulleet meidän melko vähäliikkennöidylle tielle ja olin juuri ottamassa Fannin kiinni niin meidän yksi naapurin mies/poika tuli juuri niiden pihatieltänsä. No Fanni tietysti hiippaili hitaasti sen luokse eikä tietenkään mitään sitten muutakuin vain vähän haisteli jotain kättä, pojan jatkaessa hitaasti kävelyään ja nauraen Fannille. No sitten menin Fanni luo ja otin sitä pannasta kiinni niin Fanni yhtäkkiä hyppää karvat pystyssä poijan päälle takaapäin ja alkaa murista
. Kiskasin Fanni mukaani ja hävetti kyllä vietävästi
. Fanni on ennenkin tehnyt tällälailla juuri että se on ollut ihan kiltisti ja sitten kun sen pannasta ottaa kiinnin niin meinaa alkaa uhittelemaan
.
Omapahan oli todellakin vikani kun en vain kävellyt ohi ja käskenyt Fannin mukaani. Kun tarvi alkaa sen pannasta kiskomaan. Tiedämpähän sitten ensikerralla miten toimia......Fanni lähtee kohta taas saunaan löyöyttelemään. 
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti