Tänään ei tehty mitään kummempaa. Oli myöhänen päivä koulussa ja aloin paistaa lättyjä (joista Fannikin sai osansa
) ja siinä vierähitikin pari tuntia. Illalla yhdeksän aikoihin menin Fannin kanssa pihalle kun olin sille luvannut menväni riehumaan sen kanssa 
Otin paljon leluja mukaan pihalle ja harjasin Fannin myös heti ensitöikseen. Eka leikittiin ihan sika hauskaa saalistusleikkiä: Pistin vanhasta flexistä otetun pitkän vaijerin päähän ison kumikanan ja juoksin vetäen sitä perässä ja tein äkkikulmia ja nykäisyjä kanalla. Fanni juoksi aivan innoissaan leikin huumassa ja muutamia kertoja sai kanan suuhunsa ja riepotti sitä (yritti tappaa saalistansa)
Talvellakin tuota leikittiin, vaijerin päässä oli kylläkin motivointipatukka. Lumihahgessa oli haastavaa ja tosi kivaa tuo. Suosittelen! 
Sitten leikittiin todella hyvin kimpoavalla pallolla. Otin seuaamista ja sivulle tuloakin niin että kun seuraamisessa meni hyvin ja tuli katsekontaktia niin heti pallo lensi ja koira lähti perään. Oltiin myös pari kertaa hyvin innokkaita luoksetuloja 
Lopuksi vain heittelin Fannille sitä palloa. Leikeimme sellaista että Fanni juoksi pallo suussa minua karkuun ja minä yritin saada sen kiinni mutta Fanni on ihan hiton hyvä harhauttaja
No sitten Fanni sai kauhean vauhtikohtauksen joita se saa joskus iltasin, se juoksi aivan täyttä taloa ja nurmikkoa ympäri ja välillä pallo tippui suusta niin sitten piti juosta palloakin ympäri
Emännältä vain taitaa loppua kunto kun tuon koiran perässä yrittää pysyä 
Lopuksi vain makoilimme Fannin kanssa märällä nurmikolla hämärtyvässä illassa Fannin katsoessa tarkkaavaisena ympäristöä. Taas huomasin sen että olen niitä ihmisiä etten tiedä mitään sen parempaa kuin sivellä bokserin silkkistä turpaa ja rupatella niitä näitä......
.....Sitten siinä melkein puolituntia makoillessamme sanoin Fannille että mennään syömään niin tyttö pinkaisi verkkaisesti sisälle 
Äiti osti Fannille tänään sitä uutta 2 in 1 ruokaa, vaikka siis Fanni syö Jahti Vahtia. En kyllä oikein ymmärrä että siitä pitäisi jotain kastiketta tulla, ei siitä meillä ainakaan sellasta tullut 
Joo mutta mastui ainakin meidän pikku tyllerölle 
Uloskin kannoin 10 litran ämpärin täynnä vettä kun kesällä Fannille tulee kauhea jano kesken leikin ja varsinkin kesken tokoilun 
Otteko menossa kesällä jonnekkin leirille??
VastaaPoistaMimmistäkin lähtee keväisin tosi paljon karvaa..
Ei olla varmaan menossa kumpaankaan. Ovat niin kaukana. Ei ainakaan erikoisnäyttelyyn. Sehän on ihan etelä-suomessa ja meillä loppuu just sinä päivänän koulu :-( Tekis kyllä mieli. En sit tiiä Klubsiegeristä. Siellä olis kyllä Mimmi isän isän kasvattaja tuomarina. Entäs te?
VastaaPoista