Sivut

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Uimista ja lenkkeilyä

Tänään oli taas kaveri käymässä ja oltiin hakua. Nyt siis ollaan vaihdettu siihen haukkuilmaisuun. Tamppasimme hiukan n. 100mx 50 m kokoisen metsäalueen. Ensiksi kaveri meni piiloon ja se meni sinne vasempaan takakulmaan kuusen taakse. Fanni lähti tosi innokkaasti taas etsimään ja kohta jo kuului haukkumista. Vielä tietenkin pitää tota haukkumista treenata kun Fanniahan pitää käskyttää kokoajan että haukkuu. Mutta nyt haukkui melkein lakkaamatta käskystä johon olen TOSI tyytyväinen, kun vertaa esim. viime kertaa jolloin haukku hieman katkeili. No kun pääsin lopulta paikalle niin annettiin rasiasta Fannin syyä namit.
Tosella kerralla minä menin piiloon ja kaveri lähetti mutta, oli hiukan kuuma ja Fanni jo väsynyt niin nyt ei mennyt niin kivasti kuin eka. Fanni lähti taas kuin tuulispää mutta, juoksi tosi kauan metässä ristiin rastiin, olin oikeassa takakulmassa kuusien takana. Fanni oli jo hiukan kyllästyneen oloinen ja jouksi jo yli tampatun alueen ja jouduin pienen äänimerkin antamaan helpottaakseen löytämistä. Lopultahan se minut löysi ja haukkui ihan hyvin mutta, opittiinhan että pitää olla tosi tarkka ettei Fanni uuvu ja kyllästy ettei viiminen mene sitten tälläiseksi :-/

Sitten paistoimme muurinpohjalal perunoita ja lettuja ja Fanni tietenkin pitkä kuolovana poskesta roikkuen siinä odotti että pannulta tippuu jotakin :DMentiin sitten kaverin kaa yhteen rantaan syömään lettuja Fanni tietenkin mukana. Pyörillä menimme ja sieltä on joitakin kuviakin.
sen jälkeen mentiin uimaan meidän rantaa ja pistin Fannille pelastusliivit ja uitin sitä. Fanni arvasi että pakotan sen uimaan ja ei ollut siitä kovin mielissään......Pidin pannasta ja liiveistä kiinni ja kävelin Fannin vieressä. Olenkin ihan verisillä naarmuilla kun Fanni välillä vähän "pillastu" kun maa loppui alta niin sehän raapi mut ihan verille :D Ja välillä se kietoi molemmat tassunsa mun käden ympärille ja yritti kiivetä syliin :O :D No mutta itse pysyin rauhallsiena ja rauhoittelin Fannia ja kerroin sille ettei se hukkuisi pelastusliiveissä, niin kyllähän se siitä rauhoittui ja ui tosi nätisti. Aina ennen kuin palasimme rantaan niin vein Fannin melko syvälle ja päästin sielä irti niin Fanni yksin tosi tyyneesti ja oikeaoppisesti koirauintia meni rantaan :)
Ja Fannillehan tietenkin tuli vesihäntä kun oli siellä vedessä. Häntä roikkui siis lehmänhännän lailla lötköpötkönä koiran perässä :D Fannilla tuli viime kesänäkin se kaks kertaa......nyt se meni jo muutamassa tunnissa ohi :)

sitten käytiin viel veneellm mato-onkimassa. Fannikin vahtasi silmä kovana nyppääkö kala mutta, oli vähän kiire ja oltiin siellä varmaan vaan vartti niin eipä saatu kalaa :( ..... ;)

Illalla kävin vielä äitin ja Fannin kanssa 7 km lenkillä. Huomenna ajattelin uittaa taas Fannia vähän ja sitten neljältä mennään Edin 5 v synttäreitä viettämään :D
Taas otettin uusian kuvia joista pari pistän tähän ja pitäs niitä kuvia vihdoin ja viimein lisätä lisää tonne sivuille :D

1 kommentti:

  1. Hienoa että teilläkin hakuilut sujuu (= Mahtavia kuvia. Polskimiskuva on mun lemppari :D

    VastaaPoista